Jouluinen lumipeite jää tänä vuonna haaveeksi suuressa osassa maata.
Arkisto / Saara Huovinen
Joulunpyhinä lämpötila on todennäköisesti laajalti plussan puolella. Sää on enimmäkseen pilvinen ja ajoittain myös tuulinen. Joulunpyhien sateet painottuvat todennäköisimmin pohjoiseen
Ilmatieteen laitoksen torstaina 19. joulukuuta tekemän ennusteen mukaan joulua vietetään lauhassa ja pilvisessä säässä.
– Jouluna lännen ja lounaan välinen ilmavirtaus voimistuu koko maassa, mikä tarkoittaa lauhaa, tuulista ja enimmäkseen pilvistä säätä, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela.
Lauhan sään takia joulu on etenkin maan lounaisosissa sekä Satakunnan ja Uudenmaan rannikolla todennäköisesti lumeton tai lähes lumeton.
perjantaina Suomen yli liikkuu matalapaine, johon liittyy laajoja sadealueita. Ajokeli on huono suurimmassa osassa maata, etenkin maan keski- ja pohjoisosassa. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa ajokeli muuttuu erittäin huonoksi sakeiden lumisateiden vuoksi. Etelämpänä sateet tulevat lauhan sään takia vetisinä, mutta lämpötila laskee illaksi nopeasti pakkasen puolelle Etelä-Suomea myöten.
– Nopea ja tuntuva kylmeneminen saa märät tienpinnat jäätymään, mikä voi huonontaa ajokeliä, Korpela korostaa.
Lauantaina lumisateiden vaikutukset ajokeliin painottuvat Lappiin ja toisaalta maan eteläosaan. Maan eteläosan lumisadealueen ennustettavuus on tavanomaista huonompi, mutta siihen voi liittyä ajokelivaikutuksia.
Sunnuntaina Suomeen saapuu uusi vesi- ja lumisadealue lounaasta, mikä huonontaa ajokeliä etenkin maan keskivaiheilla.
Aatonaattona maanantaina lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa nollan vaiheilla. Aluksi sataa monin paikoin lunta, etelässä myös vettä. Lumipeite voi etenkin maan itä- ja keskiosissa kasvaa 2‒7 senttimetrillä, joten ajokeli on ajoittain huono. Pohjoisessa sää on poutaisempaa, ja pakkasta on ‒5:n ja ‒15 asteen välillä. Tuuli on heikkoa.
Jouluaattona sää on koko maassa pilvinen. Ajoittain tulee vähäistä lumi- tai tihkusadetta, joka voi paikoin olla jäätävää. Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa nollan tuntumassa, pohjoisessa ‒5:n ja ‒10 asteen välillä. Tuuli on edelleen heikkoa.
– Joulupäivänä lounaistuuli voimistuu ja sää lauhtuu suurella todennäköisyydellä koko maassa, Korpela ennustaa.
Tilanteeseen liittyy myös sadealue, jonka painopiste on maan pohjoisosassa. Sateet ovat osin lunta, osin vettä, ja paikoin tulee myös jäätäviä vesisateita. Etelämpänä sateet ovat lähinnä ajoittaisia tihkusateita. Lämpötila kohoaa joulupäivän kuluessa lännestä alkaen nollan ja +3 asteen välille, viimeisenä itärajan tuntumassa ja Lapissa.
Tapaninpäivänä sää jatkuu edelleen lauhana ja tuulisena, mutta sateet jäävät todennäköisesti vähäisiksi. Ilmavirtauksen suunta muuttunee jonkin verran läntisemmäksi, jolloin Föhn-tuulen ja selkeämmän sään mahdollisuus kasvaa etenkin maan läntisimmässä osassa sekä Länsi-Lapissa. Tapaninpäivän lämpötila on nollan ja +5 asteen välillä, lauhinta on etelä- ja länsirannikon tuntumassa.
Jouluviikon lopulla ennusteissa on viitteitä Suomen yli itään liikkuvasta matalapaineesta, joka saattaisi tuoda säähän muutoksen kylmempään suuntaan. Sään ennustettavuus on kuitenkin vielä huono.
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan joulunajan lämpötilat vaihtelevat tyypillisesti maan etelä- ja keskiosassa muutamasta pakkasasteesta noin kahdeksaan pakkasasteeseen. Etelä- ja länsirannikolla lämpötilat ovat ylimmillään tavallisesti hieman nollan yläpuolella. Maan pohjoisosassa joulun ajan lämpötilat vaihtelevat muutamasta pakkasasteesta noin ‒15 asteeseen.
Vuosi sitten koko maassa oli valkea joulu. Lunta oli maassa jo aattoaamuna, ja uutta lunta kertyi joitain senttejä maan itä- ja pohjoisosaan aaton ja joulupäivän aikana. Joulupäivänä lunta oli maan itä- ja pohjoisosassa 40‒70 senttimetriä ja maan länsiosassa 15‒40 senttimetriä, tosin lounaisrannikolla jäätiin paikoin alle 10 sentin. Etelärannikolla lämpötila oli nollan tuntumassa, muuten lämpötila oli pääosin ‒1:n ja ‒7 asteen välillä.
Luminen joulu on tavallisesti lähes takuuvarma maan pohjoisosassa Perämeren rannikkoa lukuun ottamatta sekä maan itäosan pohjoisosassa. Mitä lähemmäksi rannikkoa tullaan, sitä pienemmäksi lumisen joulun todennäköisyys käy. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä valkeita jouluja on keskimäärin vain joka toinen joulu, samoin lounaissaariston alueella.
Pitkän ajan keskiarvojen mukaan joulunpyhinä lunta on tyypillisesti maan etelä- ja länsiosassa 5–15 senttimetriä, lähellä rannikkoa alle viisi senttimetriä. Maan itä- ja pohjoisosassa lunta on 15–50 senttiä. Eniten lunta on tavallisesti Koillismaalla ja Pohjois-Lapissa.