Voimakasta UV-säteilyä mitattiin kuitenkin yhtä monena päivänä kuin kesäisin keskimäärin.
Sunnuntaina etelästä saapuva matalapaine voi tuoda etenkin maan etelä- ja itäosaan runsasta sadetta ja voimakkaita tuulia. Matalapaineen reitti ja ajoitus voivat kuitenkin vielä muuttua.
Kesäkuussa oli 13 hellepäivää, ja kuukauden keskilämpötila oli suuressa osassa maata 1–2 astetta keskiarvon yläpuolella.
Jo lauantaina maan lounaisosassa voidaan yltää hellelukemiin.
Torstain ja perjantain hellepäivien jälkeen etelästä saapuva matalapaine tuo sateita etenkin maan länsiosaan. Myös ukkoset ovat paikoin mahdollisia.
Lämpimintä on maan itäosassa, jossa hellerajan rikkoutuminen on mahdollista. Lämmin ja kostea ilma tuo mukanaan ukkosia.
Alkuviikosta sateet pyyhkivät Suomen yli, mutta keskiviikosta alkaen sää lämpenee.
Vakka-Suomen Sanomat