Tun­nen sy­vää kii­tol­li­suut­ta. Lap­suu­des­sa­ni sain naut­tia jos­ta­kin niin ta­vat­to­man kau­niis­ta elä­mäs­tä. Yh­tei­sös­sä joka tun­si ja kun­ni­oit­ti ar­vo­ja. Mitä se lap­si osaa. mut­ta ke­sä­maa­il­man tu­lon se tun­si ja su­vi­vir­res­sä se tun­ne niin raik­kaa­na kai­kui. Jo­ten­kin siel­tä pur­sui tie­toi­suu­teen se ke­sän al­ku, joka nyt oli koit­ta­nut, suu­rem­pa­na kuin sitä mi­ten­kään ym­mär­si edes ku­vi­tel­la.

Sun­nun­tai­aa­mui­nen py­hä­kou­lu jos­sa­kin naa­pu­rin ko­deis­sa sai ai­kaan jon­kin val­ta­van in­nos­ta­van tun­teen. Olin kuin oi­ke­as­ti te­ke­mäs­sä jo­ta­kin. Ja niin­hän se oli. Ne osal­taan ra­ken­si­vat pien­tä sa­ras­ta­vaa al­kua yh­des­sä te­ke­mi­sen ja on­nis­tu­mi­sen ilol­le. Suu­ria asi­oi­ta al­ku­tai­pa­leel­le.

Kur­jal­ta mi­nus­ta tun­tuu, et­tä me ai­kui­set otam­me lap­sil­tam­me pois niin pal­jon to­del­la ar­vo­kas­ta mat­ka­e­väs­tä mitä me saim­me osak­sem­me. Nyt sit­ten ih­met­te­lem­me hei­dän pa­hoin­voin­ti­aan. Ei se heis­tä joh­du. He elä­vät mei­dän an­ta­mil­lam­me eväil­lä.

Mikä se sit­ten on­kaan, mut­ta mah­ta­va sen täy­tyy ol­la. Tie­tys­ti sen ta­ka­na on, ja täy­tyy ol­la, Voi­ma, joka ei kaa­du. Kuu­luu­ko se sit­ten osal­le ih­mis­luon­tei­ta, et­tä tois­ten elä­män on­ni ja ilo pi­tää yrit­tää tu­ho­ta, jos it­sel­le ei sel­lais­ta ole saa­nut.

Ai­na sel­lai­sia pik­ku­po­ru­koi­ta on ol­lut, joil­ta ko­ko­nais­ku­va puut­tuu. Sen minä ym­mär­rän. Mut­ta sitä minä en ym­mär­rä, et­tä ko­ko­nai­nen yh­tei­sö har­hai­lee ek­syk­sis­sä ta­va­roi­den­sa kans­sa. Ei mei­dän enää tar­vit­se alis­tua ihan kaik­kien tois­ten mie­li­val­tai­suuk­sil­le. Su­perp­re­si­dent­tim­me Sau­li Nii­nis­tö sen vii­mein sel­väs­ti sa­noi: Suo­mi te­kee omat pää­tök­sen­sä it­se.

Me olem­me saa­neet hy­vän maan kal­liil­la hin­nal­la. Sii­nä syy mik­si ih­mi­set ha­lu­a­vat tän­ne tul­la. Mei­dän ei tule an­taa sitä pois sil­lä ta­val­la, et­tä alis­tum­me joka pil­lin pu­hal­luk­seen. Omien ei­kä mui­den. Me tie­däm­me mi­ten tämä maa on ra­ken­net­tu. Pi­tä­kääm­me kiin­ni suo­ma­lai­suu­des­ta ja sen pe­rin­nös­tä. Em­me yk­sis­tään ole vel­kaa sen isil­lem­me ja äi­deil­lem­me, vaan olem­me vel­kaa sen myös­kin lap­sil­lem­me.

Mer­kil­le­pan­ta­vaa on se mitä täs­sä ta­pah­tui. Joku sen on jos­kus sa­no­nut, et­tä huo­no täs­sä maa­il­mas­sa ei ta­pah­du sik­si, et­tä sitä vaan ta­pah­tuu vaan sik­si, et­tä hy­vät ih­mi­set ovat vai­ti. Nyt al­koi men­nä riit­tä­vän huo­nos­ti et­tä raja ylit­tyi. Suo­ma­lai­nen, joka on ope­tet­tu tai op­pi­nut hä­pe­ä­mään – mitä? Suo­ma­lai­suut­taan­ko? Us­kon­nol­lis­ta va­kaut­taan? Ole­maan hil­jaa ai­na? Nyt hän pu­huu. Näis­tä asi­ois­ta saam­me ja mei­dän tu­lee ol­la yl­pei­tä.

Veik­ko Ha­ra­la