Sun­nun­tai­na 13. päi­vä­nä syys­kuu­ta 2026 oli ku­lu­nut sata vuot­ta ra­di­o­ju­ma­lan­pal­ve­lus­ten al­ka­mi­ses­ta. Tuli mie­leen, et­tä olen ol­lut pie­ne­nä poi­ka­na äi­ti­ni kans­sa naa­pu­ris­sam­me kuun­te­le­mas­sa ra­di­o­kirk­koa 1930-lu­vun al­ku­puo­lel­la.

En­sim­mäi­nen ra­dio täs­sä lä­hi­a­lu­eel­la oli Ar­vas­sa­lon ky­läs­sä Vah­te­rau­man Ei­no Hei­no­sen van­hem­mil­la Pirt­lam­mi-ni­mi­sel­lä asun­nol­la, jota ei enää ole. Mat­kaa oli met­säis­tä pol­kua run­sas ki­lo­met­ri, vä­lis­sä joen ylit­ti ka­pea sil­ta.

Ra­dio oli mus­ta laa­tik­ko ja sen pääl­lä iso tor­vi. Minä en ym­mär­tä­nyt, et­tä kuin­ka pap­pi mah­tuu tuo­hon kop­paan. Päät­te­lin, et­tä siel­lä on vain pa­pin pää, joka pu­huu. En ky­sy­nyt mi­tään. Sil­loin lap­set vain ih­met­te­li­vät it­sek­seen, ei ol­lut ta­pa­na ky­sel­lä asi­ois­ta van­hem­mil­ta.

Vah­te­ruk­sen ky­lään en­sim­mäi­set ra­di­ot tu­li­vat vuo­den 1936 Ber­lii­nin olym­pi­a­lais­ten edel­lä, Sa­lo­mo Luk­ka­lal­le Kon­tul­le ja isoi­säl­le­ni Pie­ti­lään. Ky­läs­sä ei sil­loin ol­lut säh­köä. Ra­di­ot oli­vat ak­ku­käyt­töi­siä. Akus­sa oli pie­ni lasi-ik­ku­na, jos­sa ui her­neen ko­koi­nen kap­pa­le, joka ker­toi akun la­taus­ti­lan. Kun kel­lu­va ”her­ne” oli poh­jas­sa, ak­ku oli tyh­jä. Akut käy­tiin la­taa­mas­sa noin 13 ki­lo­met­rin pääs­sä Uu­des­sa­kau­pun­gis­sa, jon­ne kul­jet­tiin he­vo­sel­la.

Ber­lii­nin olym­pi­a­lai­sis­sa Suo­mi me­nes­tyi hy­vin. Sil­loin olym­pi­a­la­jei­na oli­vat myös hen­ki­set kil­pai­lut. Suo­mi sai kul­ta­mi­ta­lin kir­jal­la Avo­ve­teen, kir­joit­ta­ja­na Ur­ho Kar­hu­mä­ki, joka oli myös len­tä­jä. Kir­ja ker­toi jo­tain suo­ma­lai­ses­ta si­sus­ta ja sit­key­des­tä. Tämä olym­pi­a­voit­to on mai­nit­se­mi­sen ar­voi­nen sen ta­kia, et­tä kir­ja kään­net­tiin Sak­sas­sa sak­san kie­lel­le ja kir­jaa ja­et­tiin Sak­san ar­mei­jal­le en­nen tois­ta maa­il­man­so­taa.

Olen ol­lut myös Ka­lan­nin kir­kos­sa pie­ne­nä poi­ka­na isoi­sän ja mam­man mu­ka­na he­vos­kyy­dil­lä, rau­ta­pyö­räis­ten lin­jaa­ri­kär­ry­jen ta­ka­pen­kil­lä.

Ra­di­on ju­ma­lan­pal­ve­luk­set sota-ai­ka­na oli­vat tär­ke­ät. Mie­lee­ni on jää­nyt yk­si vir­ren koh­ta, ”pois pois­ta sota ve­ri­nen”.

Ke­sä­kuus­sa 1944 al­koi suur­hyök­käys Kan­nak­sel­la ja Suo­mi oli hä­tä­ti­las­sa. Ke­sä­kuun 19. päi­vä­nä 1944 Tu­run tuo­mi­o­kir­kon kel­lo­jen klo 12 lyön­nit al­koi­vat kuu­lua Yleis­ra­di­os­sa ja se on jat­ku­nut tä­hän as­ti. Vii­pu­ri me­ne­tet­tiin seu­raa­va­na päi­vä­nä 20. päi­vä­nä ke­sä­kuu­ta 1944. Pre­si­den­tin vai­mo Gär­da Ryti ke­hot­ti Yleis­ra­di­os­sa suo­ma­lai­sia ru­koi­le­maan Suo­men puo­les­ta tuo­mi­o­kir­kon klo 12 lyön­tien ai­kaan.

Suur­hyök­käys saa­tiin kui­ten­kin py­säy­te­tyk­si kaik­kien asei­den yh­teis­voi­min Ihan­ta­las­sa. Tais­te­lu­paik­ka oli Ihan­ta­lan hau­taus­maan edes­sä. Joku oli kuu­lem­ma kom­men­toi­nut, et­tä on­nek­si meil­lä on hau­taus­maa lä­hel­lä. Jos­kus ras­kas huu­mo­ri voi ta­sa­pai­not­taa ti­lan­net­ta.

Yk­si suo­ma­lai­nen ken­raa­li kaa­tui täs­sä tais­te­lus­sa. So­dan jäl­keen yk­si ve­nä­läi­nen ken­raa­li oli sa­no­nut: ”Ai­noa maa, joka toi­ses­sa maa­il­man­so­das­sa pys­tyi vas­tus­ta­maan voi­to­kas­ta puna-ar­mei­jaa, oli Suo­mi.” Ei­kä puna-ar­mei­ja Suo­men rin­ta­mal­la saa­vut­ta­nut puo­lu­e­joh­don puna-ar­mei­jal­le aset­ta­mia ta­voit­tei­ta.

Ra­di­o­kirk­ko on Suo­men suu­rin seu­ra­kun­ta ja edel­leen tär­keä ny­kyi­ses­sä maa­il­ma­na­jas­sa.

Kau­no Pie­ti­lä

Ka­lan­ti