Huo­men­ta te kaik­ki vih­re­ät, pu­nai­set, si­ni­set, sa­teen­kaa­ren vä­ri­set ja muut. He­rään aa­mul­la puu­sän­gys­tä, nou­sen ylös ja ase­tan jal­ka­ni puu­lat­ti­al­le. Ik­ku­nas­ta puu­kar­mein on nä­ky­mä ton­til­lam­me nö­köt­tä­viin män­tyi­hin, joi­hin on is­ke­nyt yti­men­nä­ver­tä­jä.

Kir­ves on jo lai­tet­tu puun juu­rel­le, jot­ta edes naa­pu­rien puut sai­si­vat elää rau­has­sa. Se sii­tä mo­ni­muo­toi­suu­des­ta. Is­tun keit­ti­ön puu­tuo­lil­le pui­sen pöy­dän ää­reen. Edes­sä­ni näen pui­sen as­ti­a­kaa­pin ja pui­set keit­ti­ö­ka­lus­teet.

Hup­sis! Tai­si kup­pi men­nä nu­rin, äk­kiä pari ark­kia ta­lous­pa­pe­ria pui­ses­ta te­li­nees­tä. Ne­nä­kin va­luu, et­si­tään­pä pa­pe­ri­ne­nä­lii­na.

Aa­mi­ai­sen jäl­keen haen kaa­pis­ta, min­kä muun­kaan kuin pui­sen ham­mas­ti­kun. Siel­lä se on su­las­sa so­vus­sa tu­li­tik­ku­jen kans­sa. Luen aa­mun sa­no­ma­leh­den, pa­pe­ria.

Aa­muun kuu­luu myös ves­sas­sa käyn­ti. Kuin­ka ol­la­kaan, taas ys­tä­vä­ni hä­däs­sä on wc -pa­pe­ri, ma­te­ri­aa­li­na puu.

Aa­mu­as­ka­reet on teh­ty ja on sii­vouk­sen ai­ka. Eri­lai­sis­ta pui­sis­ta huo­ne­ka­luis­ta pyy­hin pö­lyt. Is­tah­dan vä­lil­lä rot­tin­ki­tuo­liin. Puu­ta ovat edel­li­sil­tä su­ku­pol­vil­ta pe­ri­tyt huo­ne­ka­lut ja suu­rin osa it­se hank­ki­mis­tam­me. Va­li­tet­ta­vas­ti vas­ta nyt yli kah­dek­san­kymp­pi­se­nä huo­maan tär­vel­lee­ni mah­dot­to­man pal­jon pui­ta, jopa ko­ko­nai­sen met­sän.

Lait­tau­dun ulos ja nyt kau­his­tun to­del­la. En ole tul­lut aja­tel­leek­si, et­tä ta­lom­me ja sii­hen kuu­lu­vat oheis­ra­ken­nuk­set ovat kaik­ki puu­ta. Toi­nen met­sä hä­vi­tet­ty.

Seu­raa­vak­si puu­tar­han­hoi­toa. On­nek­si olem­me pys­ty­neet säi­lyt­tä­mään ton­til­lam­me muu­ta­man iki­van­han krii­ku­na­puun ja kir­sik­ka­pui­ta. Nämä oli­si­vat ”luon­non­ti­las­sa” jo pelk­kää ri­suk­koa. Olem­me us­kal­ta­neet kar­sia kui­vu­neet ok­sat ja jopa lei­ka­ta yli­pit­kik­si kas­va­neet lat­vuk­set.

Ton­til­lam­me on myös yk­si iki­van­ha riip­pa­koi­vu, is­tu­tet­tu 1900-lu­vun alus­sa. Sitä vaa­lim­me tai­to­jem­me mu­kaan. Ai­ka kui­ten­kin te­kee teh­tä­vän­sä ei­kä puu­ta enää sen jäl­keen ole.

Kur­kis­tan au­to­ka­tok­seen. Siel­lä ma­jai­lee vuo­sia sit­ten os­tet­tu kla­pi­ta­pu­li. Edes yk­si hyvä työ: em­me ole polt­ta­neet pui­ta ta­kas­sa mo­neen vuo­teen. Pa­ris­to­va­lol­la ta­kas­sa luom­me jos­kus pi­mei­nä il­toi­na tun­nel­maa olo­huo­nee­seen. Taas on ku­lu­tet­tu luon­non­va­raa, li­tiu­mia. Il­lal­la läm­mi­täm­me sau­nan säh­köl­lä, mut­ta lau­teet on teh­ty puus­ta. Olen kuul­lut ko­keil­ta­van lau­tei­den te­ke­mis­tä myös me­tal­lis­ta, mut­ta ki­vu­li­ain seu­rauk­sin.

Sit­ten on vie­lä jou­lu. Kuka voi­si saa­da iki­ai­kai­sen tun­nel­man il­man pih­kal­ta tuok­su­vaa kuu­si­nuo­ru­kais­ta. Jot­kut hank­ki­vat muo­vi­kuu­sen: tur­haan, ai­to sen ol­la pi­tää. La­pa­set ha­la­ja­vat muo­tiin tul­lei­ta puu­le­lu­ja, au­to­ja ja nuk­ke­vau­van keh­to­ja. Puu­muo­tis­sa teh­dään ko­ti­juus­to ja puu­kau­hal­la häm­men­ne­tään rii­si­puu­ro.

Puu ja ih­mis­su­ku ovat luo­tu­ja elä­mään sym­bi­oo­sis­sa. Au­tam­me met­siä uu­dis­tu­maan ja met­sä kas­va­es­saan on val­ta­va hii­li­nie­lu. Van­ho­ja aar­ni­met­siä on säi­ly­tet­tä­vä sa­moin kuin van­ho­ja esi­nei­tä. Kum­mat­kin ovat kan­sal­li­saar­tei­ta, mut­ta ei­vät jo­ka­päi­väis­tä elä­mää.

Mo­ni­muo­toi­suu­des­ta en niin­kään tie­dä. Jos met­sän on elä­tet­tä­vä kai­ken­lai­set ötö­kät, niin kai ih­mis­ten­kin pi­täi­si esi­mer­kik­si lu­tei­den ja täi­den an­taa va­paas­ti va­li­ta olin­paik­kan­sa.

Pari vuot­ta sit­ten kä­väi­sim­me Itä-Suo­mes­sa ja aje­lim­me pit­kin Vih­re­än Kul­lan tie­tä. Siel­lä oli hoi­det­tu­ja met­siä, myös hak­kuu­a­lu­ei­ta. Tie­dän, et­tä puut­to­mat alu­eet jo muu­ta­man vuo­si­kym­me­nen jäl­keen ovat uu­den kas­vun alus­sa liit­ty­en osa­na luon­non kier­to­kul­kuun. Elä­män laki on, et­tä van­han on väis­tyt­tä­vä uu­den kas­vun tiel­tä. Ha­lat­ta­via pui­ta var­mas­ti kai­kil­le ha­luk­kail­le riit­tää.

Ih­mi­nen on ase­tet­tu luo­ma­kun­nan her­rak­si. Käyt­tä­kääm­me oi­keut­tam­me vii­saas­ti oman ja tu­le­vien su­ku­pol­vien hy­väk­si.

Ee­va Au­vi­nen

se­ni­o­ri­kan­sa­lai­nen Me­ri­mas­kus­ta