Huomenta te kaikki vihreät, punaiset, siniset, sateenkaaren väriset ja muut. Herään aamulla puusängystä, nousen ylös ja asetan jalkani puulattialle. Ikkunasta puukarmein on näkymä tontillamme nököttäviin mäntyihin, joihin on iskenyt ytimennävertäjä.
Kirves on jo laitettu puun juurelle, jotta edes naapurien puut saisivat elää rauhassa. Se siitä monimuotoisuudesta. Istun keittiön puutuolille puisen pöydän ääreen. Edessäni näen puisen astiakaapin ja puiset keittiökalusteet.
Hupsis! Taisi kuppi mennä nurin, äkkiä pari arkkia talouspaperia puisesta telineestä. Nenäkin valuu, etsitäänpä paperinenäliina.
Aamiaisen jälkeen haen kaapista, minkä muunkaan kuin puisen hammastikun. Siellä se on sulassa sovussa tulitikkujen kanssa. Luen aamun sanomalehden, paperia.
Aamuun kuuluu myös vessassa käynti. Kuinka ollakaan, taas ystäväni hädässä on wc -paperi, materiaalina puu.
Aamuaskareet on tehty ja on siivouksen aika. Erilaisista puisista huonekaluista pyyhin pölyt. Istahdan välillä rottinkituoliin. Puuta ovat edellisiltä sukupolvilta perityt huonekalut ja suurin osa itse hankkimistamme. Valitettavasti vasta nyt yli kahdeksankymppisenä huomaan tärvelleeni mahdottoman paljon puita, jopa kokonaisen metsän.
Laittaudun ulos ja nyt kauhistun todella. En ole tullut ajatelleeksi, että talomme ja siihen kuuluvat oheisrakennukset ovat kaikki puuta. Toinen metsä hävitetty.
Seuraavaksi puutarhanhoitoa. Onneksi olemme pystyneet säilyttämään tontillamme muutaman ikivanhan kriikunapuun ja kirsikkapuita. Nämä olisivat ”luonnontilassa” jo pelkkää risukkoa. Olemme uskaltaneet karsia kuivuneet oksat ja jopa leikata ylipitkiksi kasvaneet latvukset.
Tontillamme on myös yksi ikivanha riippakoivu, istutettu 1900-luvun alussa. Sitä vaalimme taitojemme mukaan. Aika kuitenkin tekee tehtävänsä eikä puuta enää sen jälkeen ole.
Kurkistan autokatokseen. Siellä majailee vuosia sitten ostettu klapitapuli. Edes yksi hyvä työ: emme ole polttaneet puita takassa moneen vuoteen. Paristovalolla takassa luomme joskus pimeinä iltoina tunnelmaa olohuoneeseen. Taas on kulutettu luonnonvaraa, litiumia. Illalla lämmitämme saunan sähköllä, mutta lauteet on tehty puusta. Olen kuullut kokeiltavan lauteiden tekemistä myös metallista, mutta kivuliain seurauksin.
Sitten on vielä joulu. Kuka voisi saada ikiaikaisen tunnelman ilman pihkalta tuoksuvaa kuusinuorukaista. Jotkut hankkivat muovikuusen: turhaan, aito sen olla pitää. Lapaset halajavat muotiin tulleita puuleluja, autoja ja nukkevauvan kehtoja. Puumuotissa tehdään kotijuusto ja puukauhalla hämmennetään riisipuuro.
Puu ja ihmissuku ovat luotuja elämään symbioosissa. Autamme metsiä uudistumaan ja metsä kasvaessaan on valtava hiilinielu. Vanhoja aarnimetsiä on säilytettävä samoin kuin vanhoja esineitä. Kummatkin ovat kansallisaarteita, mutta eivät jokapäiväistä elämää.
Monimuotoisuudesta en niinkään tiedä. Jos metsän on elätettävä kaikenlaiset ötökät, niin kai ihmistenkin pitäisi esimerkiksi luteiden ja täiden antaa vapaasti valita olinpaikkansa.
Pari vuotta sitten käväisimme Itä-Suomessa ja ajelimme pitkin Vihreän Kullan tietä. Siellä oli hoidettuja metsiä, myös hakkuualueita. Tiedän, että puuttomat alueet jo muutaman vuosikymmenen jälkeen ovat uuden kasvun alussa liittyen osana luonnon kiertokulkuun. Elämän laki on, että vanhan on väistyttävä uuden kasvun tieltä. Halattavia puita varmasti kaikille halukkaille riittää.
Ihminen on asetettu luomakunnan herraksi. Käyttäkäämme oikeuttamme viisaasti oman ja tulevien sukupolvien hyväksi.
Eeva Auvinen
seniorikansalainen Merimaskusta