Meidän turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta on puhuttu Ukrainan sodan jatkuessa jo neljä vuotta. Idän uhkaa ei oikein osata ottaa todesta, vaikka meillä on arvaamaton naapuri. Eikä myöskään Amerikan presidentti ole toimillaan mitenkään ongelmaton. Kriisitilanteita varten meitä on neuvottu pitämään kolmen päivän ruoka- ja juomavarasto, mutta pärjätäänkö sillä todellisissa kriiseissä.
Kriisejä on monenlaisia ja niihin pitäisi ainakin jollakin tasolla varautua. Tällä hetkellä jo pienestäkin ongelmasta syntyy helposti kaaos. Ei tarvitse olla pahin mahdollinen kriisi, kun varajärjestelmät ovat olemattomat tai niitä ei ole ollenkaan.
Koko ajan pyritään suuria kaupunkeja kasvattamaan vauhdilla miettimättä yhtään kriisitilanteita ja kuinka asukas pärjää silloin. Tai oikeastaan on vähän mietitty; Suomen Huoltovarmuuskeskus on miettinyt pahinta, eli mitä tapahtuisi teoriassa mahdollisessa sotatilanteessa.
Kuvitelma on karua luettavaa, suuret kaupungit, etenkin pääkaupunkiseutu, tyhjenisi asukkaista paljolti heti alkuvaiheessa. Voi kysyä: minne kaikki lähtisivät, koska ei ole varasuunnitelmia. Kun veden tulo takkuaa, tai sähkö ja lämpö, puhumattakaan tietoliikenteestä, silloin kaupunkiasunto on aika turvaton asumiseen. Jo veden katkeaminen aiheuttaisi mahdottoman tilanteen, kun vessan voi vetää vain kerran ja suihkukaan ei toimisi.
Ei kriisin tarvitse olla sotatila, hyvin vaatimaton ongelma voi tehdä kaupungin asuinkelvottomaksi. Kun kaikki asukkaille tärkeät toiminnot on rakennettu tietoliikenteen toimivuuden varaan, jo kahden viikon katkoksesta voi kysyä: kuinka ollaan varauduttu?
Uutisissa kuljetusliikkeet valittivat Helsingin satamaan keskitetyn konttiliikenteen olevan kaaoksessa, maan lentokentät valittavat lentoliikenteen keskittämisestä pääkaupunkiseudulle, suuri osa keskusliikkeiden pääkonttoreista on houkuteltu pääkaupunkiseudulle vieden veroeurot sinne ja paljon muuta tärkeistä kouluista lähtien on keinotekoisin perustein keskitetty sinne.
Tilanne on maan turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta jo kestämätön. Jos ei Ukrainan sotaa olisi tullut, tällaisesta ongelmasta ei alettaisi puhua, mutta nyt asiaan on herättävä ja kiireesti. On hölmöläisen hommaa keskittää maan kaikki tärkeät toiminnot pienelle alueelle, kun siihen ei ole mitään pakkoa, eikä todellista tarvetta.
Ruokahuoltomme on myös kriisiherkkä ja vailla varasuunnitelmia. Kuinka hoidetaan ruokahuolto, jos esimerkiksi tietoliikenteeseen tulee ongelmia? Tähän kysymykseen on hyvä hakea vastaus, jota ei nyt ole kellään. Suuriin tuotantoyksiköihin ajetut maatilat ovat kriisitilanteissa ongelmallisia. Polttoaineiden saatavuus, sähkön saanti, ulkomaiset raaka-aineet, ammattitaitoisen työvoiman saatavuus ovat muun muassa asioita, jotka tulevat kriisitilanteissa hyvin vaikeaksi hoitaa ja vaikuttavat koko maan ruokahuoltoon. Nälkä on huono kaveri.
Maaseudun asukki on vähän paremmassa asemassa. Lämpöä saadaan useimmiten puita polttamalla, veden saantikaan ei ole mahdotonta, ruokaakin on saatavissa, mutta sähkö on haastavampi osa-alue ja tietoliikenne aiheuttaa omat ongelmansa muun muassa kauppojen toimivuudessa.
Yksi erittäin suuri turvallisuusriski löytyy netin käytöstä, kun liian monessa paikkaa on niin sanottu vahva tunnistautuminen, joka tarkoittaa pankkitunnuksien käyttöä. Kun joku ”velho” keksii rikollisen ratkaisun tämän murtamiseen, niin mitään varasuunnitelmaa ei ole tiedossa. On menty koko ajan siitä missä aita on matalin.
Päätöksentekijöillä on suuri haaste: Kuinka hoidetaan maamme turvallisuus ja huoltovarmuus niin, että voimme kestää pienet ja isot kriisit. Nyt tilanne on kestämätön ja mitään varasuunnitelmia ei näytä olevan.
Pekka Heikkilä
Uusikaupunki