Tienpientareet muodostavat Suomen laajimmat ”uudisniityt”.
Arkisto / Sari Honkasalo
Mynämäen ympäristönsuojelu toivoo tienhoitajilta luontotekoja: Pientareet tulisi niittää vasta loppukesällä, paitsi komealupiinia kasvavat alueet, jotka pitäisi niittää ennen siementen kehittymistä.
Suomessa vakituisesti esiintyvistä mesipistiäislajeista, kuten erilaisista kimalaisista ja mehiläisistä, noin joka viides laji on luokiteltu uhanalaiseksi. Samoin on perhoslajien laita, sillä myös noin joka viides Suomessa elävä perhoslaji on uhanalainen. Keskeisin juurisyy ”pörriäisten ja pölyttäjien” uhanalaistumiselle on niiden tarvitsemien elinympäristöjen katoaminen.
Kun maatalouden rakennemuutosten myötä laidunkarjat katosivat, katosivat siten myös vanhakantaiset laitumet ja niityt, niin sanotut perinnebiotoopit. Avoimet alueet metsittyivät, luonnonkukkien määrä väheni ja samalla peltoviljely tehostui. Perinnebiotooppien pinta-ala on vähentynyt arvioiden mukaan jopa 90 prosenttia viimeisen 50 vuoden aikana.
Kun perinteiset niityt ja kedot ovat vähenneet ja paikoin kadonneet, ovat monet niiden lajit löytäneet turvapaikan tienpientareilta. Suomessa on tieverkkoa yli 450 000 kilometriä. Ei tiedetä varmaksi, kuinka suuri osuus tästä tieverkon kokonaispituudesta sisältää säännöllisesti niitettävää tienpiennarta, mutta voitaneen kuitenkin todeta, että puhutaan sadoista tuhansista niittokilometreistä.
Tienpientareet muodostavatkin Suomen laajimmat ”uudisniityt”. Ja koska noin 76 prosenttia tieverkostamme on yksityisteitä, on yksityisteillä keskeinen rooli taantuvan niittylajistomme uudiselinympäristöinä.
Helppo mutta samalla merkittävin tienpientareiden luontoteko on niittää ne vasta loppukesällä, kun kasvit ovat jo ehtineet siementää ja siten pystyneet turvaamaan jatkuvuutensa myös tuleville vuosille.
Iloisesti läpi kesän kukkivat tienpientareet tarjoavat tärkeitä elinympäristöjä ja ravintokasveja pölyttäjille. Mikäli pientareiden niitto toteutetaan jo alkukesällä, se rajoittaa pölyttäjiä ruokkivien kasvien lukumäärää, ja voi lisäksi kasvien siementämisen estyessä yksipuolistaa pientareen lajistorakennetta. Aikaisin toteutetulla piennarniitolla on todettu olevan yhteys päiväperhosten paikallisten yksilömäärien alenemiseen.
Mutta mikäli tienpientareella kasvaa komealupiinia, on silloin syytä toimia päinvastoin. Komealupiini on pientareilla viihtyvä haitallinen vieraslaji, joka rehevöittää kasvupaikkaansa, syrjäyttää kotimaisen niittykasvilajiston ja aiheuttaa tappioita pölyttäjille. Komealupiini leviää siementensä avulla. Komealupiinin siemenet kypsyvät useimmiten kesä- ja heinäkuun vaihteessa, ja komealupiinia sisältävät pientareet tulisikin niittää hyvissä ajoin ennen kuin lupiinin värikkään kukinnon ulkonäkö muuttuu siementämisen myötä karvaiseksi ja harmaaksi.
Mikäli on valmis näkemään vaivaa, on mahdollista niittää alkukesällä tienpientareilta vain komealupiinit, ja antaa muun piennarlajiston ruokkia pölyttäjiä sekä somistaa suomalaista suvimaisemaa. Huonoin vaihtoehto on se, että komealupiinia sisältävät tienpientareet niitetään heinäkuussa heti lupiinin siementämisen jälkeen, jolloin niitto vain auttaa lupiinin siemeniä leviämään.
Ainoastaan komealupiinia sisältävät pientareet tulisi niittää hyvissä ajoin.
Arkisto / Nina Tila
Pörriäistekoja voi tietysti tehdä omalla kotipihallaankin. Helppoa on jättää osia nurmikosta leikkaamatta. Riittää, kun syyskesällä niittää kasvuston ja siirtää niitetyn kasvimassan pois rehevöittämästä kasvupaikkaa.
Usein maaperän siemenpankissa on säilössä niittylajien siemeniä, ja ahkera niittäjä ennemmin tai myöhemmin palkitaan niittykasveilla. Moni pihaniitystä haaveileva kuitenkin turvautuu kaupallisiin niittysiemeniin vauhdittaakseen prosessia.
Yllättäen juuri tienpientareet tuovat erityisen paneutuneille niityttäjille mielenkiintoisen vaihtoehdon. Läheisiltä tienpientareilta voit poimia siementäviä kukkakasveja, ja pyrkiä varistelemaan niiden siemenet haluamaansa sijaintiin. Tällöin etuna on se, että kanta on paikallista ja juuri paikallisiin olosuhteisiin sopeutunutta. Ethän kuitenkaan poimi rauhoitettuja tai paikallisesti harvinaisia kasveja.
Tienpientareet ovat siis yllättäviä aarreaittoja, kun niitä katselee uusin silmin. Haastammekin paikalliset tiekunnat ja muut tienomistajat pohtimaan, millaisia pieniä luontotekoja heidän hallinnoimillaan tienpientareilla voisi tehdä.
Verneri Leino
Mynämäen ympäristönsuojelu