Poliisia paennutta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Arkisto / Sari Honkasalo
Lounais-Suomen poliisin partio havaitsi Mynämäessä valvonnan lomassa lauantai-iltana noin seitsemän aikaan Keskuskadulla ilman valoja ja rekisterikilpeä liikkuneen kopillisen traktorimönkijän. Sen kuljettaja ajoi kolmenkympin nopeusrajoitusalueella 64 km/h.
Poliisi lähti traktorimönkijän perään pysäyttääkseen tämän, mutta mönkijän kuljettaja kiihdytti karkuun. Poliisi kytki punaiset pysäytysvalot päälle, mutta mönkijän kuljettaja jatkoi pakenemistaan ajaen muun muassa kevyen liikenteen väylällä sekä toistuvasti vastaantulevien kaistalla.
Poliisi seurasi lähietäisyydeltä pakenevaa ajoneuvoa ja lopulta ajoi Vanhan Turuntien varressa sijaitsevalla hiekkakuopalla mönkijään kiinni eli osui siihen tarkoituksella. Kiinni ajamisen seurauksena mönkijä horjahti ja pysähtyi.
Poliisipartio hälytti paikalle ensihoidon, joka tarkasti kuljettajan ja kyydissä olleen matkustajan voinnin. Matkustaja ei loukkaantunut tilanteessa, eivätkä kuljettajan saamat vammat vaatineet ensihoidon arvioinnin mukaan sairaalahoitoa.
Kuljettaja ja matkustaja ovat molemmat 16-vuotiaita. Poliisi on ollut yhteydessä molempien huoltajiin.
Mönkijän kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.