Lapset viihtyvät Meri-Vakan 4H-yhdistyksen syyslomaleirillä Mynämäessä.
Mietoisten MLL luovutti Tavastilan koululle rakennetun monitoimiareenan Mynämäen kunnalle.
Valtakunnallisen Vauvan päivän tapahtumaa Maskun seurakuntatalolla oli toteuttamassa iso joukko yhteistyökumppaneita.
Monipuolinen tapahtumapäivä toteutui kalastusmestariksi opiskelevan Johanna Mäntysalon opinnäytetyönä.
Paikalliset seurat innostivat lapsia liikkumaan koulun alun kynnyksellä
Liikenneturvan vinkeillä tuet lasta koulumatkassa
Salaisuuksien Uusikaupunki -kierros vie kaupungin historiaan
Uudet liikuntapaikat syntyivät kuntalaisten toiveista ja pitkäjänteisestä suunnittelusta
Hauskanpito, yhdessäolo ja liikunnan ilo ovat tärkeintä MynPan jalkapalloleirillä. Seura jalkautuu tänä kesänä kolmelle paikkakunnalle futisviikkoa pitämään.
Nousiaisten rovastikunnan lapsikuorot viettivät yhteisen päivän, joka päättyi konserttiin Mynämäen kirkossa. Katso video
Kolmen kunnan kolmen päivän leiri käynnistyi Mansikkakarissa.
Toimitus etsi vastauksia koululaisten kysymyksiin osana Uutisten viikkoa.
Kansalliset suositukset ohjaavat 0–13-vuotiaiden ajankäyttöä irti ruuduista.
Vakka-Suomen Sanomat