Kunta allekirjoitti kaavoitussopimuksen Repolinna Invest Oy:n kanssa. Entisestä koulusta on tarkoitus tulla yhteisöllisen mökkikylän sydän.
Vehmaan kirjastossa on helmikuun ajan esillä kuvitustöitä kirjasta Ansa kengänpauloissa.
Maaperän kunto ja erikoiskasvit aiheina maaseutupalveluiden tupaillassa.
Vanhasta Lahdingon koulusta tulee kylän yhteinen tila.
Entinen ope kutsui nypläysryhmänsä koolle.
Vehmaalaisperhe ei usko uusien suositusten vaikuttavan omaan arkeen.
Valtuusto päätti uudesta kuntastrategiasta, jossa vähemmän on enemmän.
Vastausaikaa on pidennetty tammikuun loppuun saakka.
"Meidän toimistomme on ankea, tule katsomaan", saatetaan sanoa Sini Palokankaalle. Hän aloitti hiljattain vihersisustamisen yrittäjänä Vehmaalla.
Uudet voivat tulla kuulemaan harrastuksesta vuoden ensimmäisiin harjoituksiin tiistaina 13.1.
Perusparannus ei saa kunnan lausunnon mukaan aiheuttaa haittaa veden kulkuun radan pohjoispuolelta etelän puolelle.
Vakka-Suomen Sanomat