Sadon runsautta ei voi tietää etukäteen, mutta onnistumisen mahdollisuudet halutaan säilyttää myös seuraaville sukupolville
Valtuusto kävi läpi viime vuotta ja juhlisti yrittäjäbarometrin tulosta. Kunta panostaa tällä hetkellä muun muassa Seuralan pururatoihin.
Valtakunnallisesti kunta paransi sijoitustaan peräti 156 sijaa.
Mauno Mäkitalo luottaa monipuoliseen viljelykiertoon.
Vehmaa sai aikanaan Tarmolansa, kun kivityömiehet sitä sinnikkäästi pyysivät. Moni muistaa, miten voi lohkaistiin isosta palasta ja leikkeleet siivuttiin kaupassa paistista. Nyt 1930-luvulla valmistunutta kaupparakennusta puretaan. Katso video
Vehmaan kirjastossa on esillä avaruusgeometrisia käsitöitä.
Vehmaan kirkossa voi messun aikana rahoittua ja levähtää.
Yhteistyö loi unohtumattoman elämysviikon Vasatokassa.
Kustavissa kuntalaiset liikkuivat tammi-maaliskuussa 11,38 kilometriä asukasta kohden.
Susanna Pihlajan taidetta esillä Vehmaalla.
Vakka-Suomen Sanomat