Saunapäivänä kuka vaan voi avata saunansa joko vain katsottavaksi tai lämmittää saunan muille löylyteltäväksi.
Poikkeava hajutilanne johtuu rikkipitoisuutta analysoivan mittarin viasta. Normaali rikkipitoisuus saavutetaan arviolta helmikuun loppuun mennessä.
Liikuntatapahtumasta sai mitalin ja punaiset posket.
Lehden kaksipäiväistäminen tuntui lähes yhtä orvolta kuin lehmien lähtö.
Kunnanhallitus ehdottaa 17.2. kokoontuvalle valtuustolle, että se myöntää lisämäärärahan varhaiskasvatuskeskuksen muutostöille.
Vehmaan kunnanhallitus päätti siirtää Vehmaan lomitustoimen ja maaseututoimen toimipaikan Lahdingon kiinteistöstä Vinkkilän vanhan päiväkotikiinteistön alakertaan.
Alaikäraja kesätyöntekijöille on syntymävuosi 2011.
Rautilan tapahtuma keräsi lapsiperheitä kauempaakin
Vehmaan kunnanhallitus päättää maanantain kokouksessaan lomitus- ja maaseutupalveluiden muutosta Lahdingon koulun kiinteistöstä Vinkkilän vanhan päiväkodin alakertaan. Toiminta siirtyisi Vinkkilään elokuun alusta alkaen.
Taivassalo, Kustavi ja Vehmaa, Masku ja Naantali saivat rahoitusta kuntien liikuntaneuvontaan.
Vakka-Suomen Sanomat