Mynämäen Vesan naisten matka kohti Ykköspesistä alkoi koti- sekä vierasottelulla. Suomensarjan lohkovoittajista koostuvan karsintasarjan myötä myös vastukset ovat kaventuneet, joten viimeisessä vaiheessa pöytään tulee lyödä parasta jotta paikka sarjaporrasta ylemmäs aukeaisi.
Lähiruokapäivän valtakunnallisessa päätapahtumassa nähtiin, että Vakka-Suomessa hallitaan niin juuret kuin uudet innovaatiotkin.
Anssi Kulmala luo hyvää henkeä palokuntatoimintaan.
Nyt järjestäminen olisi mahdollista osana valtion hankintaa, myöhempi kilpailutus hankalampaa, kertoi Mynämäen elinvoimafoorumissa puhunut erikoisasiantuntija Pauliina Forsman.
Palkinnon luovutti kyläyhdistykselle Suomen luonnon päivänä Mynämäenseudun luonnonsuojeluyhdistys.
Kunnan, Mynämäen Iskun ja Mietoisten Maununpoikien järjestämissä kisoissa oli yleisurheilijoita ensikertalaisista suomenmestareihin.
Kolmen kunnan ja kolmen kaupungin yhteistapahtuma Mynämäessä.
Syksyllä työn alla kuntoportaat urheilukeskukseen, Haleojan perkaus tulvavahinkojen estämiseksi sekä Torikujan kunnallistekniikan saneeraustyöt ennen uuden kaupan rakentamista.
Vakka-Suomen Sanomat