Sudet ovat aiheuttaneet Varsinais-Suomessa poliisille tehtäviä keskiviikkona. Mynämäessä Porintiellä susi jäi auton yliajamaksi. Mynämäen riistanhoitoyhdistyksen SRVA-toimijat jäljestivät ja lopettivat loukkaantuneen eläimen. Suden ruho toimitetaan Ruokavirastoon tutkittavaksi.
Susitehtäviä oli keskiviikon aikana myös Liedossa ja Laitilassa. Vuoden alusta susiin liittyviä hätäkeskusilmoituksia on tullut Varsinais-Suomen alueella poliisin mukaan 40 kappaletta.
Suurinta osaa petohavainnoista yhdistää sellainen seikka, että havainnot on tehty pitkälti harvasti rakennetussa ympäristössä, ja lähellä petoeläinten luontaista elinympäristöä.
Poliisin mukaan susikanta on kasvanut ja levittäytynyt laajemmalle. Tämän myötä reviirit ovat saattaneet pienentyä ja nuoret yksilöt ovat lähteneet etsimään omia alueitaan. Mikäli pentueet ovat syntyneet ihmisasutusten, tieverkon tai maatalouden tai laidunalueiden tuntumaan, eivät nuoret ja reviiriään etsivät yksilöt välttämättä tiedä muusta.
Varsinais-Suomessa pedoille riittää myös saaliseläimiä, joka poliisin mukaan näkyy valitettavasti myös päivittäisten peura- ja kauriskolareiden määrässä.
Poliisi seuraa tilannetta yhteistyössä riistahallinnon ja riistanhoitoyhdistyksten kanssa.