Laivoja rakennetaan myös Ugin Työveneellä.
Uusikaupunkilainen Marita Frimodig eli keväällä uudestaan Masterchef Suomi -kilpailua, ja mielessä kypsyi päätös. Hän irtisanoutui työstään tehtaanjohtajana, ja perusti ravintolan ohjelmassa niinikään esiintyneen Pilvi Holmin kanssa. "Tämä on jännä paikka molemmille, sen me myönnämme auliisti."
Taksoja on tarkistettu viimeksi vuonna 2020. Taksojen uudistamisella kaupunki pyrkii samaan hinnoittelun lähelle aiheutuneita todellisia kustannuksia.
Kaupunginhallitus varasi Janhualta alueen Blueberry Hill Sauna Oy:lle ensi vuoden toukokuun loppuun asti.
Tehtävien täyttäminen kiellon aikana edellyttää lakisääteistä tai vastaavaa perustetta. Jokaisen vapautuvan vakanssin täyttäminen tulee arvioida kriittisesti.
Kaikki sopimukset olivat päättymässä ensi vuoden toukokuun lopussa.
Kalannin keskustan tiestön kunto aiheutti pitkään valituksia. Tänä kesänä tiet kunnostettiin.
Jalen Jackson palasi taas Uuteenkaupunkiin.
Joulupukki ja viisi legendaa liukuvat jäälle, kun taitoluistelijoiden joulunäytös Uudenkaupungin jäähallilla koittaa.
Vakka-Suomen Sanomat