Kaikki kaupungin koulut osallistuivat osaamisen arviointiin. Erityisen tuen oppilaat menestyivät arvioinnissa hieman keskimääräistä paremmin.
Tuoreet Move-mittaukset kertovat etenkin maaseudun yläkoululaisten tyttöjen heikentyneestä kunnosta. Alakouluissa kehitys on kääntynyt positiiviseksi.
Lapsiperheiden, työikäisten ja vammaispalveluiden tapaamisia on järjestetty aikaisemmin kunnanvirastolla. Asiakkaita tavataan paljon myös kotona.
Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen talousarvioesityksen sellaisenaan. Edellytys miljoonan euron sopeutuksesta ensi vuoden aikana sai aikaan keskustelua.
Aaltoa oli ensimmäistä kertaa selkeästi ikävä.
Viiden kärkeen omissa sarjoissaan ylsivät myös Uusikaupunki, Mynämäki ja Nousiainen. Asukasta kohden kovimman kilometrilukeman kellotti Vakan kunnista Kustavi.
Joukkue teki puolustamisesta taidetta.
Ukrainalainen 16-vuotias Karina Shiyan sanoo järkyttyneensä värien voimasta, kun sai kokeilla niitä ensimmäisen kerran. Hän saattaa uppoutua maalaamiseen tuntikausiksi.
Vakka-Suomen Sanomat