Sisävesien sinilevähuippu osui poikkeuksellisesti syyskuulle.
Rymättylän Kirkkojärvellä sinilevää on ollut läpi kesän.
Näin tunnistat sinilevän. Katso vinkit
Syke ei julkaise kesällä viikoittaisia sinilevätiedotteita säästötoimien takia.
Viileä ja epävakainen alkukesä hillitsi Suomen ympäristökeskuksen mukaan sinileväkukintoja tänä vuonna, ja havaintoja tehtiin pitkän ajan keskiarvoa vähemmän.
Kansalaiset ilmoittaneet runsaista esiintymistä Selkämerellä ja Saaristomerellä.
Merialueella sinilevää on havaittu myös Uudenkaupungin Mannervedellä. Suurin osa vakioseurantapaikoista on ollut tällä viikolla vielä levätön.
Vähäisesti sinilevää on havaittu kuluvalla viikolla ainoastaan neljällä vakioseurantapaikalla.
Sinilevätilanne on kehittynyt Lounais-Suomessa viileässä ja tuulisessa säässä edellisvuotta hitaammin.
Avomeren sinileväkukintojen esiintymisen riski jatkuu suurena Suomenlahdella, Saaristomerellä ja Selkämeren etelä- ja keskiosissa.
Vakka-Suomen Sanomat