Nuorisotyö ja vaikuttaminen kulkevat Julia Aurasen arjessa käsi kädessä
Ensi lukukaudesta alkaen kouluissa aiotaan vahvistaa kunnioittavaa ja kiireetöntä kohtaamista.
Nuoriso-ohjaajat vinkkaavat, mitä kavereille voi sanoa, jos haluaa kieltäytyä alkoholista. "Tärkeintä on, että pystyy heittämään jotain niin uskottavasti, ettei jankkaaminen jatku".
Mopo- ja pyörätalli perustetaan nuorisovaltuuston aloitteesta.
Uusikaupunki halusi olla hyvä esimerkki muille kouluterveyskyselyn tuloksiin reagoimisesta. Sitten selvisi, että nuoret ovat kokeneet epäasiallista käytöstä koulun työntekijän taholta.
Kunnanhallitus päätti nimetä myös kummivaltuutetut nuorten vaikuttamistyötä tukemaan.
Kunta irtisanoutui yhteistoimintasopimuksesta Mynämäen ja Nousiaisten kanssa, eikä korvaavaa toimintaa tullut tilalle.
Novida palkitsi kaksi työpaikkaohjaajaa Ugissa.
Nuorten vapaa-ajalla harjoittama yrittäjyys on noussut merkittäväksi, mutta alihyödynnetyksi kuntien elinvoimatekijäksi, osoittaa LUT-yliopiston ja 4H-järjestön juuri julkaistu tutkimus.
Rehtori-sivistystoimenjohtajan mukaan Taivassalossa on haastava tilanne nuorisotyöntekijöiden suhteen.
Taivassalon koululaiset haluavat nuorisotyöntekijän takaisin koulun arkeen. Nuorten tekemän vetoomuksen allekirjoitti 75 oppilasta.
Nuoret tekivät verkkopalvelusta videon ilmaisutaidon tunneilla. Katso video
Oliver Salminen ja Moritz Michael vastasivat jo kuntalaisillan lähetyksestä. Ensi viikolla odottaa ensimmäinen valtuusto.
Turun AMK:n kyselytutkimukseen osallistuivat Maskun, Mynämäen ja Nousiaisten yläkoulujen oppilaat.
Mynämäessä alkavaan murrosikäisten äideille tarkoitettuun ryhmään saa tulla kauempaakin.
Vakka-Suomen Sanomat