JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Mielipiteet
20.11.2026 10.00

Lukijan tarina: Menin metsään ja kohtasin eläimiä

Meil­lä Suo­mes­sa voi met­säs­sä ta­va­ta noin 50 la­jia ni­säk­käi­tä, lin­tu­ja tie­ten­kin enem­män. Yl­lät­tä­vän har­voin mi­tään eläi­miä kui­ten­kaan osuu nä­ke­mään, ne ovat op­pi­neet mei­tä va­ro­maan ja väis­tä­mään. Use­am­man ker­ran olen lä­hi­met­säs­sä kul­kies­sa­ni pe­läs­tyt­tä­nyt val­ko­hän­tä­peu­ran – ja se mi­nut. Se läh­tee kau­he­as­ti pu­his­ten loik­ki­maan kar­kuun ja mi­nul­la sy­dän heit­tää ku­per­keik­kaa.

Sa­moin on käy­nyt se­pel­kyyh­ky­jen kans­sa. Ne pääs­tä­vät tosi lä­hel­le, luot­ta­vat suo­ja­vä­riin­sä tai pii­lo­paik­kaan­sa. Ja oi­kein on­kin luot­taa, minä en puu­sil­mä­nä nii­tä ha­vait­si­si. Säi­käh­dys on val­ta­va, kun ne yh­täk­kiä päät­tä­vät kum­min­kin läh­teä len­toon.

Pari ker­taa on käy­nyt ru­sa­kon kans­sa sa­moin ihan mei­dän ton­tin vie­res­sä. Niil­lä on kyl­lä niin mah­ta­va suo­ja­vä­ri, et­tä mel­kein pääl­le voi­si as­tua el­lei ne it­se sän­täi­si pa­koon niin­kuin jä­nis ma­kuul­ta.

Su­loi­sin koh­taa­mi­nen mi­nul­la kävi ker­ran mök­ki­met­säs­sä, kun huo­ma­sin van­han kal­ja­pul­lon maas­sa. Py­säh­dyin poi­mi­maan sen ja ih­met­te­lin, kuin­ka se sin­ne on mah­ta­nut jou­tua, kun ei se paik­ka ol­lut ihan lä­hel­lä asu­tus­ta ei­kä myös­kään mi­tään suo­sit­tua ret­kei­ly­reit­tiä.

Joka ta­pauk­ses­sa sii­nä sei­so­es­sa­ni mi­nul­le tuli sel­lai­nen tun­ne, et­tä joku tark­kai­lee mi­nua ja sit­ten huo­ma­sin peu­ra­va­san ihan pai­koil­laan maas­sa tui­jot­ta­mas­sa mi­nua muu­ta­man met­rin pääs­sä. Se oli var­maan­kin saa­nut oh­jeet ol­la ihan pai­koil­laan ja luot­taa suo­ja­vä­riin­sä. Ja to­den tot­ta, il­man sitä kal­ja­pul­loa en var­maan­kaan oli­si sitä edes huo­man­nut.

Nyt tein tyh­mäs­ti kun kiin­ni­tin sii­hen huo­mi­o­ni ja aloin ju­tel­la sil­le. Se tie­ten­kin läh­ti hon­te­loil­la pik­ku­ja­loil­laan kar­kuun, kun ta­ju­si tul­leen­sa huo­ma­tuk­si. Toi­vot­ta­vas­ti emo löy­si sen kun ime­tyk­sen ai­ka tuli.

Toi­nen, vä­hän jän­nit­tä­väm­pi koh­taa­mi­nen ta­pah­tui sa­mas­sa met­säs­sä, täl­lä ker­taa naa­ras­hir­ven kans­sa. Vai pi­täi­si­kö mo­der­nis­ti sa­noa "naa­ra­so­le­te­tun" kans­sa. En minä näi­tä asi­oi­ta niin hy­vin tun­ne, mut­ta ai­na­kaan iso­ja sar­via sil­lä ei ol­lut.

Kä­ve­lin hir­vi­pol­kua, et­tä sii­nä mie­les­sä ei ol­lut ih­me, et­tä vas­taan­tu­li­ja oli hir­vi. Nuo eläin­po­lut on niin sel­keik­si kul­ku­väy­lik­si tal­lau­tu­neet met­sän­poh­jaan, et­tä tun­nol­li­se­na ja­lan­kul­ki­ja­na mi­nul­la on ta­pa­na ris­teyk­seen saa­pu­es­sa­ni kat­soa, on­ko mui­ta kul­ki­joi­ta tu­los­sa toi­sis­ta suun­nis­ta. Tämä on maan­tie­lii­ken­tees­tä piir­ty­nyt sel­käy­ti­meen ja vä­lil­lä tuo tapa met­säs­sä mi­nua it­se­ä­ni­kin nau­rat­taa.

No, täs­sä ei ol­tu ris­teyk­ses­sä vaan ihan suo­ral­la po­lul­la. Yh­täk­kiä huo­ma­sin, et­tä vas­taan as­te­lee täy­si­kas­vui­nen hir­vi. Py­säh­dyin ja se py­säh­tyi myös. Ky­sees­sä oli yk­si­kais­tai­nen hir­vi­pol­ku, jo­ten jon­kin­lai­sia väis­tä­mis­sään­tö­jä sii­nä var­maan mie­tit­tiin puo­lin ja toi­sin. Poh­din sii­nä ää­neen, et­tä kuin­kas täs­sä nyt oli­si vii­sain­ta toi­mia. Het­ken se kat­se­li mi­nua, mut­ta pää­tyi sit­ten te­ke­mään u-kään­nök­sen ja läh­ti jol­kot­te­le­maan tu­lo­suun­taan­sa.

Olin ai­na pe­län­nyt hir­ven koh­taa­mis­ta ja­lan­kul­ki­ja­na – to­sin en sitä au­toil­les­sa­kaan koh­dal­le­ni toi­vo. Joka ta­pauk­ses­sa olin kuul­lut ta­ri­noi­ta sii­tä, mi­ten hir­vi on kaik­kein pe­lot­ta­vin Suo­men met­sis­sä ta­vat­ta­va eläin, var­sin­kin jos se ko­kee it­sen­sä uha­tuk­si, ja mi­ten se voi ha­lu­tes­saan tal­loa ih­mi­sen etu­ja­loil­laan jau­he­li­hak­si. Sik­si ai­na kun jou­dun kul­ke­maan ti­he­ä­kas­vui­ses­sa pai­kas­sa hir­vi­pol­ku­ja, lau­les­ke­len ää­neen, niin et­tä mah­dol­li­sel­la hir­vi­kul­ki­jal­la oli­si ti­lai­suus ha­vai­ta ja väis­tää mi­nut.

Mut­ta tämä koh­taa­mi­nen oli mi­nul­le po­si­tii­vi­nen ko­ke­mus. Em­me kum­pi­kaan pe­läs­ty­neet toi­si­am­me, py­syim­me kun­ni­oit­ta­van mat­kan pääs­sä toi­sis­tam­me ja koh­taa­mi­nen päät­tyi hy­vin luon­te­vas­ti ja tur­val­li­ses­ti mo­lem­mil­le. Var­maan ei se­kään saa­nut mi­tään trau­mo­ja täs­tä.

Jen­ni Hel­ka­vuo­ri

My­nä­mä­ki

Näköislehdet

Kysely