Montako askelta tänään iltakymmeneen mennessä? Vilkaisu askelmittariin, jokaisen itsestä huolehtivan välttämätön kapine. Vielä on kierrettävä sänky ainakin kahteenkymmeneen kertaan, sitten suihkun kautta ansaituille yöunille. Ranteessa on tietenkin mittari, joka ilmoitta aamulla, montako tuntia olet nukkunut REM-unta ja montako syvää unta, oletko nähnyt unia, hyviä tai pahoja. Taas alusta askelten laskenta jne.
Kaverilla on koira, joka rakastaa ulkoilua. Jo kello viisi aamulla unenpöpperössä ainakin saldo 20 askelta, ulko-ovelle ja takaisin sänkyyn. Yöllä on koiran mielestä tapahtunut mielenkiintoisia asioita. Koiran hajuaisti on ihmisen näkökykyyn nähden äärettömän tarkka. Hajut eivät häviä, vaikka elikko olisi jo kilometrien päässä. Vaikeaa on joskus patistaa lemmikki sisään omalle petille. Hajut, tuoksut ja mielikuvitus oravan tai pupujussin tapaamisesta saavat hauvelin näkemään unia uroteoista, vilkkaasti liikkuvat jalat ja äännähdykset kuvaavat lemmikin unelmia sysipimeässä yössä. Askelia kuitenkin, vaikka unessa.
Ennen vanhaan, lapsuudessani, askelia kertyi päivän mittaan uupumukseen asti. Talon emännän, isännän tai palkollisten päivittäinen toiminta oli hyötyliikuntaa. Haettiin sieltä sitä ja täältä tätä. Koti ei ollut ”ergonomisesti” suunniteltu eikä ulkotöissä apuna ollut hevosta kummallisempaa. Äitini lempilause: Vie mennessäs, tuo tullessas, ja tee siel ollessas.
Maalaistalossa elettiin vuodenaikojen mukaan. Puhdetyöt antoivat talvisin päiville sisältöä, joka oli esimerkiksi säkkien paikkausta. Miesväellä ja hevosilla kiirettä ja askelia kertyi sen mukaan kuin sää- ja lumitilanne sallivat. Naisten päivä kului lähinnä kotieläinten rytmin mukaan aamulypsystä hamaan iltaan asti.
En muista, että lapsuudessani kukaan olisi lähtenyt kuntolenkille. Alle kaksikymppisille nuorille miehille iski kuitenkin riiauskausi. Siinäkään ei askelia mitattu; saattoi kertyä paljonkin, jos mielitietty asui kilometrien päässä. Useimmiten oma kulta löytyi kuitenkin naapurustosta.
Elettiin siis aikaa ennen askelmittaria. Äitini sanonta seksivalistuksesta oli yksinkertainen;” Kyl luonto tikanpoja puuhu vetää!” Askelia kuitenkin tarvittiin kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Filosofeista en tiedä.
Itsensä tarkkailu päivin ja öin rasittaisi minua siinä määrin, että muutaman päivän kuluttua olisin vainaa. Terveyskeskuslääkärin syynäys kohdallani ensimmäisen kerran 84-vuotiaana on mielenkiintoinen tapahtuma. Ehkä saan diagnoosin, että en voi olla enää elossa, koska en ole ottanut askelia tarpeellista määrää, olen siis luonnonoikku.
Eeva Auvinen
Merimasku