En muis­ta, et­tä meil­lä Män­ty­läs­sä oli­si nuut­ti­puk­ke­ja käy­nyt mi­nun lap­suu­des­sa­ni. Meil­tä­hän oli puo­li­tois­ta ki­lo­met­riä Ki­vi­maal­le en­nen uu­den maan­tien val­mis­tu­mis­ta ja mui­ta ei tal­vi­ai­kaan täl­lä Ströö­min ran­nal­la asu­nut.

Pari pu­kin naa­ma­ria kui­ten­kin jos­sain ko­me­ron nau­las­sa roik­kui, ne oli kuu­lem­ma teh­nyt Va­lo­kal­li­on Lee­vi pa­ri­sen­kym­men­tä vuot­ta sit­ten. Ne oli teh­ty kan­kaas­ta ja jol­lain maa­lil­la hän oli on­nis­tu­nut saa­maan ai­kai­sek­si ka­ma­lan nä­köi­set naa­mat vi­noi­ne ne­ni­neen, toi­ses­sa oli iso mus­ta kär­pä­nen­kin pos­kel­la. Oli nii­tä kuu­lem­ma käy­tet­ty­kin.

Mi­nul­le Nuu­tin ajo tuli tu­tuk­si vas­ta, kun it­se sii­hen tou­huun läh­din mu­kaan va­jaat 70 vuot­ta sit­ten. Kou­lus­sa sii­tä ka­ve­rei­den kans­sa so­vim­me ja vä­hän isom­mil­la oli jo ko­ke­mus­ta­kin, jo­ten sii­tä ko­tiin so­pi­via pu­kin va­rus­tei­ta kat­sas­ta­maan. Ne van­hat naa­ma­rit piti hy­lä­tä, kun ne hai­si­vat ai­van ka­ma­lil­ta, jo­ten pah­vis­ta vaan leik­kaa­maan ja vä­rit­tä­mään. Kyl­lä vaa­te­par­teen­kin mam­man apua tar­vit­tiin.

Vä­hem­mäl­lä­kin kyl­lä pää­si, kun teki niin kuin Osuus­kau­pan Tuo­mo, joka yh­te­nä vuon­na oli ve­tä­nyt pääl­len­sä äi­tin­sä aa­mu­ta­kin ja naa­ma­ri­na oli van­ha kou­lu­rep­pu, jon­ka sel­kä­myk­ses­sä oli rei­kä so­pi­vas­ti juu­ri sil­mien koh­dal­la. Ta­kin hel­mat laa­ha­si­vat maa­ta ja re­pun ol­ka­rem­mit roik­kui­vat ol­ka­päil­tä.

Kun olin jo Väls­kä­rin ker­to­muk­set­kin lu­ke­nut, niin piti veis­tel­lä pit­kä miek­ka, jon­ka tu­pen te­koon apua tar­vit­sin. Sit­ten tie­tys­ti naa­ma­ri pää­hän, iso vyö ja van­ha ve­näh­tä­nyt huo­pa­hat­tu va­rik­sen sul­ki­neen pää­hän, niin olin mie­les­tä­ni riit­tä­vän so­tai­sen nä­köi­nen läh­te­mään ky­läl­le.

Nuu­tin­päi­vän pi­me­tes­sä ko­koon­nuim­me so­vit­tuun paik­kaan ky­läl­lä ja läh­dim­me Nuut­tia aja­maan. Tiet­tyä jän­ni­tys­tä­kin oli esiin­ty­mi­ses­tä, mut­ta myös sii­tä, et­tä jos­kus jot­kut isom­mat po­jat oli­vat nuut­ti­puk­ke­ja kiu­san­neet­kin. Nyt oli jol­le­kin pu­kil­le iso­ve­li lu­van­nut, et­tä tu­lee myös ky­läl­le ja pi­tää huo­len näis­tä kiu­saa­jis­ta, jos nii­tä nyt tu­li­si.

Ul­ko­va­lot pa­loi­vat kuis­tien nur­kis­sa ja tu­pien ik­ku­nois­sa nä­kyi­vät va­lot. Mei­tä odo­tet­tiin. Pors­tu­as­sa tö­mis­te­lim­me ja ko­pis­te­lim­me. Tu­paan men­tiin ää­ne­ti, sei­sot­tiin oven­pie­les­sä. Mei­tä pyy­det­tiin pe­rem­mäl­le, jot­ta ta­lon väki nä­ki­si pa­rem­min, min­kä nä­köi­siä pu­kit tänä vuon­na ovat.

Is­tu­maan­kin pyy­det­tiin ja sit­ten ta­lon väki al­koi ju­tut­taa ja yrit­ti tun­nis­taa mei­tä. Kaik­ki­han me ky­län ih­mi­sil­le ul­ko­muo­dol­ta tut­tu­ja olim­me. Pos­ti-Ii­tal­la ai­na­kin oli tar­ve kaik­ki tun­nis­taa ja yrit­ti jos­kus ku­tit­taa­kin, et­tä sai­si pu­kin nau­ra­maan.

Meil­lä ei ol­lut lau­lua tai muu­ta esi­tys­tä val­mis­tet­tu­na. Poik­keuk­sen teki ker­ran mei­tä vä­hän vart­tu­neem­pi Lai­neen Tui­ja, joka oli pu­keu­tu­nut kuin näy­tel­män Lu­mik­ki. Me muut oli­sim­me kää­pi­öis­tä käy­neet vaa­te­tuk­sen puo­les­ta ai­na­kin. Hä­nel­lä oli pit­si­hui­vi kas­vo­jen edes­sä ja hän pyö­räh­te­li kel­lo­ha­mei­neen tu­van lat­ti­al­la. Kaik­ki­han hä­net tun­si­vat ja eh­kä­pä hän oli sen niin aja­tel­lut­kin.

Jou­lu oli juu­ri men­nyt ja nuut­ti­puk­ke­ja var­ten oli sääs­tet­ty pi­par­kak­ku­ja ja ome­ni­a­kin oli jos­kus. Kaup­po­jen hyl­lys­sä ka­ra­mel­le­ja ei vie­lä pal­jon ol­lut, ei­kä näin pu­keil­le­kaan tar­jot­ta­va­na. Sit­ten pok­kai­lim­me, ku­mar­te­lim­me ja läh­dim­me seu­raa­vaan tu­paan.

Ker­ran eräs isän­tä ai­kan­sa mei­tä tun­nis­tet­tu­aan an­toi muu­ta­man mar­kan jo­kai­sel­le, kun kuu­lem­ma pi­par­ka­kut oli­vat jou­lu­na tul­leet syö­dyik­si. Ky­lä­kier­ros kes­ti kol­mi­sen tun­tia ja usei­ta ki­lo­met­re­jä tuli kä­vel­tyä, kun muis­te­len, et­tä Tuors­nie­men ja Tiut­taa­lin­kin tu­vis­sa­kin käy­tiin, myös opet­ta­jien­kin luo­na, mut­ta pap­pi­la tai­si jää­dä vä­liin.

Em­me ol­leet ai­noa puk­ki­ryh­mä, joka ky­läl­lä sil­loin kul­ki. En muis­ta, et­tä Tuu­len­tu­val­la oli­si ol­lut tans­sit. Mei­dän puk­ki­lau­mam­me ha­jaan­tui ko­tei­hin­sa ja niin Ki­vi­maan ky­län Nuu­tin­päi­vän il­ta hil­je­ni.

Pert­ti Leh­to

kus­ta­vi­lais­syn­tyi­nen ker­to­ja