Hiilensidonta on nyt aikamme suurimpia muotisanoja. Se on kuin katedraali, jota palvotaan, mutta johon kukaan ei uskalla tehdä remonttia. Metsät on vedetty ilmastopelastuksen eturiviin niin, että niiden pitäisi sitoa hiiltä samaan aikaan, kun ne kasvavat, kuolevat ja lahoavat.
Vaan tässäpä ongelma: vanha ja koskematon metsä ei ole loputon taikakaivo. Kun kasvu lakkaa ja lahoaminen alkaa, hiilidioksidi palaa vapaaksi kuin vanki, joka on kuullut porttien avautuvan. Eikä tämä ole edes tarinan kummallisin kohta. Metsänomistaja ei saa pennin hyrrää sen paremmin metsäänsä sitoutuneesta hiilestä kuin vuosikasvun mukana ilmasta napatuista hiilipalloista. Entä metsänhoidon kustannukset? Ne kyllä ojennetaan käteen kuin lasku ruokailun päätteeksi.
Luontojärjestöjen ja Ilmastopaneelin vaatimat hakkuiden rajoitukset romauttaisivat varmuudella metsänomistajien innon metsiensä hoitamiseen. Kun innostus hiipuu, myös metsien kasvun lisäämiseen tarvittavat toimet jäävät tekemättä, mikä heikentää metsien potentiaalia sitoa hiilidioksidia.
Tällä hetkellä metsien kasvu on reilut sata miljoonaa kuutiometriä vuodessa, mutta vuoteen 2050 mennessä tätä kasvua voitaisiin lisätä vielä kymmenellä miljoonalla kuutiometrillä. Tämä lisäys sitoisi puustoon kymmenen miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Saavutettavissa oleva lisäkasvu vastaisi noin neljännestä Suomen vuotuisista hiilidioksidipäästöistä.
Nuori metsä on kuin teini: kasvaa hurjaa vauhtia, imee CO:ta kaksin käsin ja tekee sen vieläpä ilmaiseksi. Jotta tämä hiilinielukoneisto pysyisi kunnossa, metsää on voitava hyödyntää ja hoitaa. Puuston kasvu on elinehto sille, että metsät voivat jatkossakin toimia nieluina. Jos tämä jätetään tekemättä, lopputulos on sama kuin jättää rikkaruohot kitkemättä: metsä lahoaa pystyyn, ja hiilensidonnan sijaan saadaan tuloksena hillitön päästökone.
Ja sitten kaupunkien kasvuvimma. Helsingin Pasilaan kaivettiin monttu, jonka pohjalle mahtuisi keskikokoinen kylä. Nyt siellä seisoo jättiläinen nimeltä Tripla, betonia ja lasia niin pitkälle kuin silmä kantaa. Raisiossa aletaan kaivaa tunnelia, jonka päälle nousee terästä, sementtiä ja lasipalatseja, kuin modernin maailman monumentti.
Kuka näki laskelmat tästä kaikesta? Missä on raportti montun kaivamisen hiilijalanjäljestä ja pilviin kurottavien tornien ilmastovaikutuksista? Ei missään. Samaan aikaan metsien joka oksa, kanto ja neulaskeko on laskettu ja tilastoitu ilmastopyhimysten kirkonkirjoihin.
Ilmastokeskustelu on vääristynyttä, koska ne, joiden toiminta aiheuttaa tuottoisaa bisnestä ja valtavia CO-päästöjä, saavat jatkaa melko lailla vapaasti. Samaan aikaan vastuu tämän toiminnan sotkuista sysätään niille, jotka yrittävät pitää hiilipelin säännöt edes jotenkuten kasassa.
Nyt olisi korkea aika nostaa katse kaupunkien laskelmakikkailuun omista ilmastopäästöistään. Koko ilmastokriisi kun juontuu kaupunkien nyt ja historiansa aikana käyttämistä maaseudun resursseista sekä fossiilisesta energiasta, öljystä ja kivihiilestä. Maaseutu on ilmastotoiminnan sankari, koska maaseudulla sidotaan kaupunkien päästöt ja tuotetaan kaupungeissa syötävä ruoka.
Pekka Myllymäki
Mynämäkeläinen valtuutettu (kesk.)
Maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja
EU:n alueiden komitean luonnonvaravaliokunnan jäsen