Ta­ri­na erääl­tä len­to­mat­kal­ta Köö­pen­ha­mi­nas­ta Ka­rac­hin kaut­ta Ban­go­kiin.

Is­tuu­duin en­sim­mäi­seen tu­pa­koi­vien penk­ki­ri­viin puo­li tyh­jään Sas­sin ko­nee­seen ja läh­det­tiin me­ne­mään koh­ti Pa­kis­ta­nia, len­to­ai­kaa noin kuu­ti­sen tun­tia.

Edes­sä­ni is­tui puo­li­sen tu­si­naa kes­ki-ikäi­siä mie­hiä siis­tis­ti pu­keu­tu­nei­na. En­sin tuli yk­si tu­pa­kal­le vie­ree­ni, kävi ah­te­ri­baa­ris­ta ha­ke­mas­sa juo­ta­vaa. Meni het­ki, sit­ten tuli toi­nen ja jut­te­li nii­tä näi­tä hy­väl­lä eng­lan­nil­la, ja läh­ties­sään ky­syi jos­ko voi­sin liit­tyä hei­dän seu­raan. Kä­vin ah­te­ris­sa ha­ke­mas­sa juo­ta­vaa ja lii­tyin mies­ten seu­raan, mis­sä vie­tet­tiin yh­den jä­se­nen synt­tä­rei­tä. Vaih­det­tiin kuu­lu­mi­sia ja kort­te­ja. Kävi il­mi, et­tä her­rat oli­vat ol­leet Ruot­sis­sa os­ta­mas­sa tut­ka- ja ase­jär­jes­tel­miä Ira­nin ar­me­jal­le. Iran ja Irak oli­vat sii­hen ai­kaan so­das­sa kes­ke­nään.

Seu­rue jäi Ka­rac­his­sa pois ko­nees­ta ja minä jat­koin Ban­ko­kin kaut­ta Hong­kon­giin ja siel­tä Kii­nan Kan­to­niin. Reis­su­ni kes­ti noin kol­mi­sen viik­koa ja tu­lin ta­kai­sin ko­tiin sii­nä jou­lu­kuun al­ku­puo­lel­la. Tai­sin mai­ni­ta ta­pah­tu­nees­ta jol­le­kin, muu­ten ta­paus unoh­tui ke­vään tul­les­sa.

Huh­ti–tou­ko­kuus­sa pos­ti toi kir­jeen, joka oli va­rus­tet­tu Ira­nin val­ti­on si­ne­til­lä, kir­joi­tet­tu hy­väl­le pak­sul­le pa­pe­ril­le, joi­ta oli muu­ta­ma ark­ki. Kir­jees­sä oli tar­jous­pyyn­tö lau­ta­ta­va­ras­ta. Tark­kaan mää­ri­tel­ty puu­la­ji, kas­vu­a­lus­ta ja sen sel­lais­ta.

Ky­se­lin sa­ha­puo­len am­mat­ti­lai­sil­ta näis­tä mää­ri­tyk­sis­tä, kos­ka pat­tin­gin ja lau­dan tun­nis­tan, mut­ta muut on hep­re­aa.

Vas­taus oli seu­raa­van­lai­nen: Mi­to­tus on epä­ta­val­li­nen, ei nor­maa­lis­ti käy­tös­sä suo­ma­lai­sil­la sa­hoil­la, mää­rä ihan koh­tuul­li­nen, noin pari pien­tä lai­va­las­til­lis­ta. Toi­mi­tu­sai­ka­tau­lu lii­an ki­reä, sil­lä ko­ti­mai­set sa­hat kä­vi­vät täy­sil­lä.

Lä­he­tin kii­tos­kir­jeen, jos­sa to­te­sin edel­lä mai­ni­tut sei­kat.

Uu­si­kau­pun­ki­lai­se­na työ­kä­si­ne­a­si­an­tun­ti­ja­na pi­täy­dyin edel­leen toi­mi­a­las­sa en­kä ru­ven­nut puu­ta­va­ra-agen­tik­si kaup­paa­maan ruu­mi­sark­ku­lau­taa. Eh­kä sii­nä oli oras­ta­van bu­si­nek­sen paik­ka kuka ties, tar­vit­tiin­han sitä lau­taa mo­lem­mis­sa mais­sa.

Har­ri Kos­ma­la