Tai­vas­sa­lo­lai­nen maan­vil­je­li­jä, yrit­tä­jä Mat­ti Lei­no kuo­li 78-vuo­ti­aa­na äkil­li­seen sai­raus­koh­tauk­seen 18.1.2021. Hän oli syn­ty­nyt Lo­ka­lah­den Tam­mis­tos­sa 19.9.1942.

Mat­ti Lei­non isä oli pien­vil­je­li­jä. Per­heen ne­li­jä­se­ni­ses­tä vel­jes­kat­raas­ta Mat­ti oli nuo­rin. Hä­nen ai­noa opi­nah­jon­sa oli vii­den ki­lo­met­rin pääs­sä ko­ti­ta­los­ta si­jain­nut Pi­ni­pa­jun kan­sa­kou­lu, jon­ne mat­ka tai­tet­tiin kä­vel­len tai juos­ten, tal­vi­sin hiih­tä­en.

Oma­eh­toi­sel­la ul­ko­lii­kun­nal­la oli noi­na ai­koi­na tyys­tin eri ase­ma kuin ny­kyi­sin. Jo­ka­päi­väi­nen tal­vi­nen hiih­to­kil­pai­lu muo­dos­tui ko­ti­mat­kas­ta: kuka on en­sim­mäi­nen Tam­mis­tos­sa.

Ope­tus -40–50-lu­vun Pi­ni­pa­jun kou­lus­sa lie­nee ol­lut koko lail­la ma­te­maat­tis­pai­not­teis­ta, sil­lä toi­sen­kin ker­ran jak­soi Mat­ti va­kuut­taa, et­tä ker­to­tau­lun osaa­mat­to­muu­des­ta hän­tä ei kiin­ni saa.

Mat­ti Lei­no oli työ­mies, ja hei­tä so­dan jäl­kei­nen ke­hit­ty­vä Suo­mi tar­vit­si. Töi­tä teh­tiin siel­lä, mis­sä nii­tä lä­hiym­pä­ris­tös­sä oli tar­jol­la. Maa- ja met­sä­työt, muu­raus­työt ra­ken­nuk­sil­la sekä myös tie­työt uu­del­la Uu­den­kau­pun­gin­tiel­lä py­syi­vät ku­vas­sa mu­ka­na sen­kin jäl­keen, kun Mat­ti ja Pir­jo sol­mi­vat yli puo­li­vuo­si­sa­taa kes­tä­neen avi­o­lii­ton 1968 ja os­ti­vat vuot­ta myö­hem­min Tai­vas­sa­lon Sa­lo­ran­nan pa­rin heh­taa­rin pien­ti­lan.

Ma­tin en­sim­mäi­nen työ­paik­ka oli vä­hit­täis­kau­pan ke­räi­ly­au­ton apu­mie­he­nä. Nois­ta töis­tä hän sääs­ti it­sel­leen mo­po­ra­hat. Sa­lo­ran­nan ti­lan tuo­tan­to­suun­ta 1960-lu­vun lo­pul­la oli vi­han­nes­vil­je­ly, pork­ka­naa, si­pu­lia ja pals­ter­nak­kaa. Pals­ter­na­kal­la hän ker­toi tie­nan­neen­sa ra­hat en­sim­mäi­seen trak­to­riin, käy­tet­tyyn pik­ku-Fer­guun.

Vi­han­nes­vil­je­lyn ohel­la ti­lal­la oli muu­ta­ma emak­ko­si­ka, han­hia, kalk­ku­noi­ta ja ka­no­ja. Siat sai­vat sit­tem­min mer­kit­tä­väm­män ase­man Sa­lo­ran­nan tuo­tan­nos­sa, kun­nes EU:n liit­ty­mi­sen ja suu­ruu­den eko­no­mi­an myö­tä niis­tä luo­vut­tiin ko­ko­naan 1990-lu­vun puo­li­vä­lin jäl­keen.

Nyt Sa­lo­ran­nan ti­lan koko on mo­nin­ker­tais­tu­nut, ja ve­to­vas­tuu siir­tyi seu­raa­val­le su­ku­pol­vel­le vii­me vuo­si­kym­me­nen alus­sa. Man­si­kan vil­je­ly al­koi ti­lal­la jo 1970-lu­vul­la, ja nyt se on pää­tuo­tan­to­suun­ta, jota täy­den­tää muu eri­kois­vil­je­ly. Hel­sin­gin vi­han­nes­tuk­ku­to­ril­la asi­oi­vat vä­hit­täis­myy­jät kut­su­vat Sa­lo­ran­nan man­si­koi­ta la­jin­sa Mer­suik­si, jos­ta lau­su­mas­ta mer­kit­tä­vä an­sio kuu­luu Mat­ti Lei­nol­le.

Mat­ti Lei­no oli työ­mies, ei osal­lis­tu­ja ei­kä vai­kut­ta­ja. Hän kui­ten­kin seu­ra­si ak­tii­vi­ses­ti lä­hiym­pä­ris­tön ta­pah­tu­mia pai­kal­lis-, maa­kun­ta- ja val­ta­kun­nal­lis­ten leh­tien vä­li­tyk­sel­lä. Mat­ti ka­las­ti, mut­ta ei ol­lut var­si­nai­nen ka­las­tuk­sen har­ras­ta­ja. Hän oli penk­kiur­hei­li­ja, jota kiin­nos­ti­vat tal­vi­la­jit ja eri­tyi­ses­ti jää­kiek­ko. Hän lu­keu­tui Pi­ni­pa­jun ko­ro­na­ker­hon kan­ta­viin voi­miin. Hän ei ol­lut mat­ka­toi­mis­to­tar­jon­nan yk­kös­koh­de.

Me­ri­ra­di­on (1988–1999) kuu­lu­vuu­sa­lu­een ul­ko­puo­lel­le mi­nul­la ei ole mi­tään asi­aa, to­kai­si Mat­ti, kun joku ker­toi ete­län­mat­ka­ko­ke­muk­sis­taan.

Piip­pua tup­rut­te­le­va Mat­ti ei enää ole vas­taa­not­ta­mas­sa Sa­lo­ran­nan ke­säi­siä asi­ak­kai­ta. Hän­tä jäi­vät Pir­jo-vai­mon, poi­kien Jus­sin ja An­tin sekä las­ten­las­ten li­säk­si kai­paa­maan laa­ja ys­tä­vä- ja tut­ta­va­pii­ri.

Har­ri Suo­ma­lai­nen