Ympyrä on sulkeutunut. Pari vuotta sitten säädettiin laki, jolla puhelinmyyntiä huomattavasti hankaloitettiin eikä yli 80-vuotiaille saa enää soittaa. Kauppa ei ole laillisesti pitävä ja muutenkin on kaupasta aina tehtävä kirjallinen sopimus.
Nyt muutama kuukausi sitten minulle soitettiin jälleen, että halutaan ostaa ennen kaikkea arvometallia ja perhekalleuksia, muistoesineitä. Taas vanhukset ovat valinnan edessä. Voi myydä vaikka vihkisormuksensa. Hetken varmaan tuntuu, että rahatukku kädessä on varakas, jopa rikas.
Vaarana on, että ostaja tulee vanhuksen kotiin inventoimaan arvotavarat. Lopun voi vain arvata. Myös on varottava halukkaita testamentin laatijoita. Ovat jopa käyneet sairaalassa tarjoamassa apuaan jälkisäädöksen laadintaan omaksi tai edustamansa järjestön hyväksi.
Raha sinänsä on vain paperia, jonka koi ja ruoste raiskaavat. Sukupolvien myötä sillä ei ole tunnearvoa, vaan se on haihtunut taivaan tuuliin. Itselleni tärkein muistoesine on isoäitini äidin kultainen kaulakello ja vitjat vuodelta 1848.
Aarre on jo testamentattu lapsenlapselleni, joka osaa antaa sille asiaankuuluvan arvon. Hän käyttää sitä suurissa juhlatilaisuuksissa, frakin kanssa ei sovi käyttää rannekelloa.
Korulla on mielenkiintoinen tulevaisuus Euroopan alueelta aina kaukomaihin Japaniin ja USA:han asti.
Hyvää matkaa.
Eeva Auvinen
Naantalin Merimasku