Vak­ka-Suo­men Sa­no­mat jul­kai­si 13.9. ju­tun Su­den koh­taa­mi­nen oli jää­tä­vä ko­ke­mus -ot­si­kol­la. Sii­nä haas­ta­tel­tu ku­vaa ne­ga­tii­vi­sia tun­tei­taan su­den nä­ke­mi­sen jäl­keen. Ha­lu­an tar­jo­ta myös toi­sen­lai­sen nä­kö­kul­man, sil­lä mei­tä ih­mi­siä ja ko­ke­muk­sia on niin ko­vin mo­nen­lai­sia.

Olen näh­nyt su­den ker­ran elä­mäs­sä­ni, vii­me syk­sy­nä ko­ti­ta­lo­ni vie­res­sä kul­ke­val­la tiel­lä noin vii­den met­rin pääs­sä mi­nus­ta. Su­sia oli kak­si ja kat­soim­me toi­si­am­me sil­mäs­tä sil­mään hy­vän to­vin, eh­kä va­jaan mi­nuu­tin ajan. Sit­ten su­det jat­koi­vat mat­kaan­sa tie­tä pit­kin.

Pääl­lim­mäi­nen tun­tee­ni koh­taa­mi­sen jäl­keen oli syvä kii­tol­li­suus ja ilo sii­tä, et­tä sain koh­da­ta vil­lie­läi­men lä­hie­täi­syy­del­tä. Toki myös jän­ni­tys nou­si ke­hoo­ni, mut­ta tie­to sii­tä, et­tä su­det ei­vät ti­las­tol­li­ses­ti ole to­del­la­kaan vaa­rak­si ih­mi­sil­le, rau­hoit­ti mi­nua ti­lan­tees­sa.

En ole ot­ta­nut ko­tie­läi­miä, vaik­ka ha­lu­ai­sin, sil­lä pel­kään su­sien tap­pa­van esi­mer­kik­si lam­paat tai vuo­het. Sil­ti ajat­te­len, et­tä myös su­sil­la on oi­keus elää tääl­lä. Me ih­mi­set em­me ole ai­noi­ta, jot­ka asu­vat maa­pal­lol­la, näis­sä met­sis­sä ja pel­loil­la. Se on hyvä asia.

Lau­ra Kur­ki­lah­ti

Lo­ka­lah­ti