Vakka-Suomen Sanomat
Sirpa Ikala-Suomalainen (oik.) kukitti historiateoksen kirjoittajat.
Vesa Penttilä
Vehmaan kirjastossa oli torstai-iltana tungosta. Vehmaan vuosituhannet – Hylkeenpyyntiluodoista 2020-luvun moderniksi maaseutukunnaksi -historiateoksen julkistamistilaisuus houkutteli paikalle sankoin joukoin kuntalaisia.
Lähes kolmasosa viittasi, kun kysyttiin, onko itsellä tai suvussa Eeva-sukunimeä.
Sari Honkasalo
Mynämäessä vietettiin sunnuntaina Metsäpirttipäivää sekä avattiin sata vuotta sitten Metsäpirtissä syntyneen runoilija Helena Eevan juhlanäyttely.
Kari Antila konsertoi ja julkaisee uuden levyn Pollin pihalla.
Kari Antilan levynjulkaisukonsertti järjestetään Pollin Pihassa Taivassalossa la 30.9. klo 19.
Laura Merzin Flow-teoksessa seinillä seikkailevat hahmot ovat uppoutuneet luovaan toimintaan.
Uudenkaupungin Monitoimijatalo Wintteriin on valittu kolme taideteoskokonaisuutta. Rinnakkaisen luonnostilauksen pohjalta toteutettavaksi valittiin Nisunen & Grönlundin teos Sidos sekä Heli Ryhäsen teos Parviäly. Lisäksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) myöntämän avustuksen turvin toteutetaan myös Laura Merzin Flow -luonnoksen pohjalta soviteltu teoskokonaisuus.
Carmen Alijarde: La historia de la grulla Josefina, 34 s. Julkaisija: Amigosdegallocanta
Uudenkaupungin museo on julkaissut uuden mobiilipelin kaikkien kaupunkilaisten ja matkailijoiden pelattavaksi. Syyspuuhat ennen vanhaan -peliä pelataan älypuhelimella tai tabletilla kaupungin keskusta-alueella samalla suunnistaen. Pelaaja kulkee älylaitteen näytöllä näkyvän kartan avulla suunnistusrastilta toiselle ja tekee jokaisen rastin kohdalla pelitehtävän.
Vakan alueella Askaisissa sijaitseva Louhisaaren kartanolinna on vakiinnuttanut kävijämääränsä noin 19 000–20 000 kävijään kaudessa, kun mukaan lasketaan loka-marraskuun suositut kummituskierrokset.
Mynämäessä vietetään Metsäpirttipäivää ja Karjalasta kotoisin -näyttelyn avajaisia sunnuntaina 24.9.
Jorma Perhe (vas.) ja Lasse Jännes rakensivat torstaina Vakka-Suomen Taideyhdistyksen vuosinäyttelyä Uudessakaupungissa.
Jenni Kylänpää
Vakka-Suomen Taideyhdistyksen vuosinäyttelyssä lentelee tänä vuonna kipinöitä aiheen monessa eri merkityksessä. Yhdistyksen hallitus päätti vuosinäyttelyn teemaksi alkuvuonna kipinän.
Eija Korhonen, Irmeli Laiho-Andersson ja Jani Laine näyttelevät Kuin tuhka tuuleen -näytelmässä.
Katja Laine
Uudenkaupungin teatterin tämän syksyn ensi-ilta on farssi nimeltään Kuin tuhka tuuleen. Näytelmässä on paljon komiikkaa ja lyhyitä vitsejä toinen toisensa perään. Teatterin viimeisimmästä farssista on jo vähän aikaa.