Is­tun jou­lu­aa­ton hä­mä­räs­sä kynt­ti­län­liek­kiä kat­sel­len.

Jou­lu­lau­lut kai­ku­vat huo­nees­sa, lant­tu­laa­tik­koa mais­te­len.

Ei ole kink­kua, ei lah­jo­ja puk­kia tai tont­tu­ja, ei per­het­tä ym­pä­ril­lä.

Mik­si is­tun täs­sä kynt­ti­lää kat­sel­len.

Mik­si en jää­nyt isän ja äi­din luok­se lap­suus­ko­tii­ni,

jos­sa olin ol­lut aut­ta­mas­sa? Mik­si en jää­nyt odot­ta­maan jou­lu­pöy­tää ja lah­jo­ja?

Mik­si otin mu­kaa­ni muu­ta­man lant­tu- ja mak­sa­laa­ti­kon ja pa­la­sin tyh­jään kämp­pää­ni?

Sik­si et­tä aa­mul­la var­hain lau­lai­sin kuo­ros­sa jou­lu­lau­lu­ja,

kuun­te­li­sin jou­lu­e­van­ke­liu­mia ja toi­vot­tai­sin jou­lu­rau­haa.

Sik­si, et­tä en­sim­mäi­sen ker­ran jou­lu­na tie­dos­tan,

et­tä hän ei ole enää sei­mes­sä nuk­ku­va lap­si

ei­kä syn­ny joka jou­lu uu­del­leen sy­dä­meen.

Hän on va­pah­ta­ja­ni, rau­han­ruh­ti­nas, maa­il­man val­keus ja kal­lein lah­ja­ni.

Sik­si is­tun nyt hä­mä­räs­sä, kat­sel­len kynt­tilān va­loa,

kuun­te­len jou­lu­lau­lu­ja ja odo­tan en­sim­mäis­tä to­del­lis­ta jou­lu­a­ni!

Pek­ka Haa­pa­mä­ki