Kes­kus­te­lin asi­as­ta pu­he­li­mit­se mo­ni­tai­to­tai­tei­li­jan kans­sa. Mitä enem­män it­se kek­si­mi­ä­si asi­oi­ta poh­dis­ke­let, sitä mie­li­ku­vi­tus­rik­kaam­pi olet.

Päi­vän ru­tii­nit aa­mu­pa­las­ta il­ta­sel­le ei­vät mie­li­ku­vi­tus­ta kai­van­ne. Mut­ta jos jää­kaa­pis­ta ei löy­dy­kään tar­vit­ta­vaa tuo­tet­ta, on otet­ta­va avuk­si – mi­käs muu­kaan kuin mie­li­ku­vi­tus.

Kaik­ki luo­va työ, muun mu­as­sa tai­de­te­ok­set, ovat mie­li­ku­vi­tuk­sen tuot­tei­ta, jäl­jen­nök­set ei­vät yli­tä ri­maa.

Mo­der­ni tai­de ei ai­na yl­lä ih­mis­mas­so­jen mie­leen. Tai­tei­li­jal­la ei ole ra­jo­ja, hän voi jopa yh­des­sä vii­vas­sa näh­dä luo­vaa tai­det­ta. Vii­va on kai­ken sie­men, al­ku. Vä­ri­maa­il­ma si­nän­sä on mie­li­ku­vi­tuk­sen raa­ka-ai­ne eri sä­vyi­neen. Kel­tai­nen ei ole vain kel­tai­nen, si­ni­nen tai pu­nai­nen.

Suur­ten mo­nu­ment­tien työs­tä­mi­nen as­kar­rut­taa tai­tei­li­jan mie­li­ku­vi­tus­ta jopa päi­vin ja öin. Työ­sar­kaa riit­tää use­am­mak­si vuo­dek­si. Toi­si­naan tar­vi­taan tii­mi tai­de­te­ok­sen to­teut­ta­mi­sek­si.

Mu­siik­ki, sä­vel­tä­mi­nen on toi­nen mie­li­ku­vin syn­ty­nyt tai­teen laji. Meil­lä kai­kil­la on sama sä­ve­las­teik­ko, mut­ta te­os­ta ei kai­kil­la syn­ny. Muu­si­kot, etu­ne­näs­sä Jean Si­be­lius teki tai­det­ta. Nuo­teis­ta on syn­ty­nyt sin­fo­ni­oi­ta ja man­sik­ka­na Fin­lan­dia -hym­ni.

Kaik­ki ih­mi­sai­vo­jen ja -jä­sen­ten yh­teis­toi­min­ta on ih­mi­syyt­tä, men­neen muis­te­le­mi­nen ja tu­le­vai­suu­den suun­nit­te­lu on ar­ki­tai­det­ta, jo­kai­sen ulot­tu­vil­la.

Ai­vom­me van­he­ne­vat en­nem­min tai myö­hem­min. Em­me enää jak­sa muis­taa men­nei­syyt­tä loo­gi­ses­ti tai suun­ni­tel­la tu­le­vaa. On vain ”tämä het­ki”. Täs­sä voim­me ol­la muis­ti­sai­raal­le avuk­si, kuun­nel­la mie­len­kiin­nol­la pu­he­kump­pa­nim­me ju­tus­te­lua. Het­ken hyvä mie­li ka­rei­lee kum­pai­sen­kin kas­voil­la.

Tai­det­ta on myös op­pia ym­mär­tä­mään ih­mi­se­lä­män eri vai­hei­ta. Vas­ta­syn­ty­neen vais­ton­va­rai­set toi­min­not muut­tu­vat vä­hi­tel­len mie­li­ku­vi­tuk­sen luo­mik­si tah­don il­mai­suik­si. Koko elä­mä on op­pi­mis­ta, mu­ka­na mie­li­ku­vi­tuk­sen ra­jat­to­muus.

Olen usein miet­ti­nyt esi­mer­kik­si van­ki­lei­reil­lä ole­via ih­mi­siä ja hei­dän mie­len­ter­veyt­tään. Ei ku­kaan pys­tyi­si säi­ly­mään mie­lel­tään ter­vee­nä il­man mie­li­ku­via pa­rem­mas­ta tu­le­vai­suu­des­ta, vaik­ka­kin epä­var­mas­ta.

Ee­va Au­vi­nen

Me­ri­mas­ku