Mo­ni­toi­mi­ja­ta­lo Wint­te­ri ete­nee ai­ka­tau­lus­saan lä­hes sa­dan työn­te­ki­jän voi­min. Ra­ken­nus­mie­het Vesa-Pek­ka Rik­ko­nen ja Pet­ri Tuis­ka­la ovat tyy­ty­väi­siä saa­des­saan ol­la mu­ka­na kau­pun­gin suur­hank­keen ra­ken­nus­töis­sä.

Ul­ko­puo­li­sen sil­min mo­ni­toi­mi­ja­ta­lo Wint­te­ri näyt­tää ete­ne­vän hur­jaa vauh­tia. Sei­nät tun­tu­vat joka viik­ko ulot­tu­van ylem­mäs ja le­ve­äm­mäl­le, ja ra­ken­nuk­sen koko al­kaa hah­mot­tua ohi­kul­ki­jal­le.

– Kyl­lä teil­le hulp­pe­at olo­suh­teet on tä­hän ra­ken­tu­mas­sa, myön­tää ra­ken­nusp­ro­jek­tis­sa alus­ta as­ti työs­ken­nel­lyt lai­ti­la­lai­nen Pet­ri Tuis­ka­la, mut­ta li­sää no­pe­as­ti pe­rään, et­tei kui­ten­kaan it­se ole Lai­ti­las­ta pois muut­ta­mas­sa. Ai­na­kaan ihan heti.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten uu­si­kau­pun­ki­lais­tu­neel­la Vesa-Pek­ka Rik­ko­sel­la on Wint­te­rin ra­ken­ta­mi­seen hen­ki­lö­koh­tai­sem­pi suh­de. Hä­nen kak­si­vuo­ti­as tyt­tä­ren­sä aloit­taa ai­ka­naan mitä to­den­nä­köi­sim­min kou­lu­tien­sä Wint­te­ris­sä.

– Tun­tuu hy­väl­tä, kun on saa­nut ol­la mu­ka­na his­to­ri­al­li­ses­sa ra­ken­nus­hank­kees­sa ihan sii­tä läh­tien, kun kaik­ki oli vie­lä maan ta­sal­la. Ja on­han täs­sä eri­tyi­nen tun­ne, kun ajat­te­lee, et­tä ra­ken­taa opi­nah­joa omal­le lap­sel­leen, Rik­ko­nen sa­noo.

Ko­ko­luo­kas­saan Wint­te­ri on sekä Rik­ko­sel­le et­tä Tuis­ka­lal­le suu­rin ra­ken­nusp­ro­jek­ti, jos­sa he ovat ol­leet mu­ka­na. Hank­keen ko­ko­luok­ka nä­kyy ar­ki­ses­sa aher­ruk­ses­sa pit­ki­nä vä­li­mat­koi­na ra­ken­nus­työ­maa-alu­eel­la ja ajoit­tai­se­na odot­te­lu­na, mut­ta on mies­ten mie­les­tä en­nen kaik­kea suun­nit­te­lun ja yh­teis­työn tai­don­näy­te.

– Tääl­lä yk­si loh­ko­kin on suu­rem­pi kuin yk­si­kään ai­em­pi työ­maa, jol­la olen ol­lut. Käy­tän­nös­sä yk­si­kään pik­ku­hom­ma ei ole tääl­lä pie­ni, vaan kaik­ki vaa­tii tark­kaa suun­nit­te­lua, jot­ta on esi­mer­kik­si oi­ke­at vä­li­neet ai­na kä­sil­lä, Tuis­ka­la se­lit­tää.

Kun joka puo­lel­la työ­maa­ta ta­pah­tuu koko ajan, on juu­ri hyvä suun­nit­te­lu avai­na­se­mas­sa on­nis­tu­mi­ses­sa.

– Jo­kai­nen työ­vai­he on las­ket­tu ja ai­ka­tau­lu­tet­tu tark­kaan, jot­ta kaik­ki kuor­mat ja ih­mi­set ovat oi­keis­sa pai­kois­sa oi­kei­siin ai­koi­hin. On ol­lut hie­noa seu­ra­ta mo­ni­puo­lis­ta ra­ken­ta­mis­ta ja eri­lai­sia to­teu­tus­ta­po­ja. It­se­kin op­pii joka päi­vä jo­tain uut­ta, sa­noo Rik­ko­nen.

Juu­ri nyt mo­ni­toi­mi­ja­ta­lon ra­ken­ta­mi­nen, han­kin­nat ja suun­nit­te­lu ete­ne­vät li­mit­täin. Val­ta­o­sa ra­ken­nuk­sen ul­ko­sei­nis­tä on pys­tys­sä ja vä­li­sei­ni­ä­kin on asen­net­tu.

Sa­maan ai­kaan hank­keen suun­nit­te­lus­sa kes­ki­ty­tään jo yk­si­tyis­koh­tiin, ku­ten piha-alu­een suun­ni­tel­miin ja ku­lun­val­von­taan sekä si­sä­o­sien pin­ta­ma­te­ri­aa­lei­hin ja ti­la­va­raus­jär­jes­tel­miin. Kai­ken ohel­la Uu­den­kau­pun­gin kau­pun­ki on val­mis­tel­lut Wint­te­rin tai­de­han­ket­ta, jos­sa rin­nak­kai­seen luon­nos­vai­hee­seen on va­lit­tu yh­teen­sä vii­si tai­tei­li­jaa tai tai­tei­li­ja­työ­ryh­mää.

Suu­ren ra­ken­nus­ko­ko­nai­suu­den ohel­la Vii­kais­ten­mä­el­lä syn­tyy myös ys­tä­vyyk­siä. Työ­maal­la kuu­lee use­am­paa eri kiel­tä, mut­ta kie­li­muu­ri­kaan ei ole yh­teis­työn es­tee­nä Rik­ko­sen ja Tuis­ka­lan mu­kaan ol­lut.

– Viit­to­mal­la sel­vi­tään ai­ka pit­käl­le, jos muu­ten ei mei­na­ta toi­si­am­me ym­mär­tää. Ja yleen­sä pai­kal­la on ai­na joku, joka osaa tul­ka­ta, Tuis­ka­la ker­too.

– Ke­tään en tun­te­nut en­nal­ta, kun tän­ne en­sim­mäi­sen ker­ran tu­lin, mut­ta nyt tuon Rik­ko­sen kans­sa soi­tel­laan vä­lil­lä va­paal­la­kin. Mu­ka­via ka­ve­rei­ta olen tääl­tä saa­nut.

Wint­te­rin ra­ken­nus­han­ke jat­kuu ai­na al­ku­vuo­teen 2025 saak­ka. Vesa-Pek­ka Rik­ko­sel­la ja Pet­ri Tuis­ka­lal­la on suun­ni­tel­mis­sa py­syä hom­mis­sa, kun­nes mo­ni­toi­mi­ja­ta­lo on käyt­tö­kun­nos­sa.

– Ei­kö­hän me tääl­lä ihan vii­mei­seen si­li­ko­ni­sau­maan as­ti ol­la. Sitä voi sit­ten muis­tel­la jos­kus tu­le­vai­suu­des­sa, kun täs­sä ui­ma­hal­lis­sa pols­kii, et­tä mil­lai­nen tämä koko pro­jek­ti oi­kein oli­kaan, Rik­ko­nen tuu­mii hy­myil­len.