Lit­toi­sis­sa yk­si­ös­sä asu­nut He­li­nä Ää­ri oli al­ka­nut aja­tel­la muut­ta­van­sa jon­ne­kin vä­hän syr­jem­mäl­le, kun äi­ti ja täti te­ki­vät hä­nel­le eh­do­tuk­sen. Mitä jos tämä muut­tai­si­kin su­vun ke­sä­mö­kil­le Mas­kuun?

Siel­lä si­jait­si iso­van­hem­pien 1960-lu­vul­la hank­ki­ma ke­sä­mök­ki, jos­sa Ää­ri oli mök­keil­lyt syn­ty­mäs­tään saak­ka.

– Asuin pari en­sim­mäis­tä vuot­ta mö­kis­sä, ja talo ra­ken­net­tiin vuon­na 2018. Tämä on ol­lut mei­dän per­hees­sä toi­mi­va rat­kai­su. Olen voi­nut viet­tää pal­jon enem­män ai­kaa iso­van­hem­pie­ni, äi­ti­ni ja tä­ti­ni kans­sa. Se, et­tä eri su­ku­pol­vet asu­vat yh­des­sä, tuo pal­jon iloa, tur­vaa ja help­pout­ta. Nau­tin sii­tä, et­tä on lau­man tun­ne, ja tun­tuu hy­väl­tä ol­la lä­hel­lä mui­ta ih­mi­siä.

Asu­mis­jär­jes­te­lys­sä on vuo­de­nai­kais­vaih­te­lua, sil­lä tal­vi­sin Ää­ri on pai­kal­la ta­val­li­sim­min yk­sin. Ke­säl­lä vi­li­nää on enem­män, kun kool­la on kol­men su­ku­pol­ven edus­ta­jia ja heil­lä­kin usein omia ys­tä­vi­ään. Ta­lon ja mö­kin li­säk­si ton­til­la on eril­li­nen ma­joi­tus­mök­ki, joka on yleen­sä Ää­rin äi­din käy­tös­sä.

Ym­pä­ri­vuo­ti­si­na to­ve­rei­na ja lau­man­sa jä­se­ni­nä Ää­ril­lä on Tuu­tik­ki-kis­sa sekä ku­kot Aa­mu, Hip­su, Pulu, Kap­tee­ni ja Vin­ha. Vii­si koh­tuul­li­sen ko­kois­ta kuk­koa saa ai­kaan mel­koi­sen kon­ser­tin pit­kin päi­vää. Naa­pu­ri­so­vun vuok­si ne pää­se­vät ulos ai­kai­sin­taan aa­mu­yh­dek­säl­tä.

Ää­ri on am­ma­til­taan tut­ki­ja, joka pys­tyy te­ke­mään työ­tän­sä mis­sä vain. Niin­pä hän saat­taa ot­taa kuk­ko­laan mu­kaan kir­jan tai tie­to­ko­neen, ja vii­pyä kuk­ko­jen pa­ris­sa tun­nin jos toi­sen­kin.

Ku­kot tu­le­vat ter­veh­ti­mään, kun­nes jat­ka­vat omia as­ka­rei­taan. Var­sin­kin Aa­mu ha­lu­aa ha­lauk­sen ja et­siy­tyy liki hoi­ta­jaan­sa.

Talon tieltä kaadetuista puista syntyi kaksi vuotta sitten 15 neliömetrin kukkola.

Saara Huovinen

Kapteeni tarvitsee päivittäin silmätippoja.

Saara Huovinen

– Kuk­ko­jen ase­ma maa­il­mas­sa on hy­vin heik­ko. Ka­nan­mu­na­te­ol­li­suu­des­sa nii­tä koh­del­laan jät­tee­nä, ja pien­ka­na­la­puo­lel­la­kin ne ovat useim­mi­ten ei-toi­vot­tu­ja, sil­lä se­ka­par­ves­sa on ol­ta­va ka­na­e­nem­mis­tö. Ha­lu­sin an­taa muu­ta­mal­le kuk­ko­yk­si­löl­le mah­dol­li­suu­den elää ja ku­kois­taa. Mi­nul­le se tar­jo­aa mah­dol­li­suu­den ko­kea ja ha­vain­noi­da, mi­ten ih­meel­li­siä ku­kot ovat.

Jos ku­kol­la on han­ka­la luon­ne tai se ei ole ter­ve, sen hen­ki on yleen­sä hal­pa. Ää­ri on lu­van­nut omil­le ku­koil­leen mah­dol­li­sim­man hy­vän elä­män. Se on tar­koit­ta­nut esi­mer­kik­si sitä, et­tä hän ei luo­vut­ta­nut, vaik­ka yk­si ku­kois­ta käyt­täy­tyi aluk­si ag­g­res­sii­vi­ses­ti.

– Mie­les­tä­ni ke­nen­kään meis­tä ei tar­vit­se jou­tua an­sait­se­maan oi­keut­ta elä­mään sil­lä, et­tä käyt­täy­tyy ki­vas­ti, hän sa­noo.

Va­paa-ajan asu­mi­seen tar­koi­te­tul­le ton­til­le teh­tiin kaa­va­muu­tos, jot­ta tal­vi­a­sut­ta­van oma­ko­ti­ta­lon ra­ken­ta­mi­nen oli mah­dol­lis­ta. Ää­rin talo on ny­ky­o­ma­ko­ti­ta­lok­si pie­ni, asuin­pin­ta-alal­taan vain 48 ne­li­ö­met­riä. Sii­hen mah­tuu ti­la­va tupa ja kak­si pien­tä ma­kuu­huo­net­ta. Ra­ken­ta­mi­sen läh­tö­koh­ta­na oli teh­dä talo, joka kes­tää vaik­ka pari-kol­me­sa­taa vuot­ta, ja pal­ve­lee myös maa­il­man mul­lis­tuk­sis­sa.

Se tar­koit­taa muun mu­as­sa sitä, et­tä talo on mah­dol­li­sim­man riip­pu­ma­ton säh­kös­tä ja ve­si­ver­kos­tos­ta. Ha­nas­ta tu­lee kun­nan vesi, joka käy­tön jäl­keen imey­te­tään maa­pe­rään. Ve­si­ves­saa ei ole, vaan käy­tös­sä on etei­sen yh­tey­teen si­joi­tet­tu erot­te­le­va kui­va­käy­mä­lä.

– Ih­mi­sen lan­ta ja virt­sa on ar­vo­kas­ta käyt­tö­ta­va­raa, jos­ta saa­daan tosi pal­jon mul­taa. Tun­tui­si pöh­löl­tä heit­tää sitä huk­kaan. Sain myös hel­pom­man ja oma­va­rai­sem­man jär­jes­tel­män, jota osaan yl­lä­pi­tää ja kor­ja­ta it­se, jos jo­tain ha­jo­aa. Ar­vos­tan asu­mi­ses­sa sitä, et­tä osaan it­se kor­ja­ta nii­tä asi­oi­ta, joi­ta eteen tu­lee, tai kor­jaus on tar­vit­ta­es­sa edul­lis­ta.

Ää­rin talo ja sen maa­poh­ja on yk­sin hä­nen omis­ta­man­sa, mut­ta kaik­ki muu on yh­teis­tä. Ke­sä­kau­te­na ruo­ka lai­te­taan koko po­ru­kal­le van­han mö­kin keit­ti­ös­sä, mut­ta Ää­ri käyt­tää sitä usein muu­ten­kin, sil­lä se on suu­rem­pi kuin hä­nen oman­sa. Siel­lä on myös säh­kö­lie­si, jää­kaap­pi ja pa­kas­tin, joi­ta ei omas­sa ta­los­sa ole.

– Äk­kiä juok­sen täs­tä pa­kas­ti­mel­le, jos tar­vit­see. Kyl­mä­ta­va­roi­ta säi­ly­tän tal­vel­la saa­vis­sa ve­ran­nal­la. Se et­tä olen ve­gaa­ni, hel­pot­taa kyl­mä­ket­jua, hän ker­too.

Helinä Ääri on tottunut laittamaan ruokaa puuhellalla myös aiemmissa kodeissaan.

Saara Huovinen

Suvun mökkitontti sijaitsee meren äärellä.

Saara Huovinen

Pa­ket­ti­ta­lo ei ol­lut vaih­to­eh­to, sil­lä Ää­ril­le oli tär­ke­ää pai­no­voi­mai­nen il­man­vaih­to ja tuu­let­tu­va ala­poh­ja. Talo sei­soo pi­la­rei­den pääl­lä, jot­ka on teh­ty le­ka­har­kois­ta. Eko­lo­gi­sen ta­lon te­ki­jöi­tä oli haas­ta­vaa löy­tää, mut­ta tut­ta­va­ver­kos­tos­ta oli apua.

– Be­to­nia tääl­lä on niin vä­hän, et­tä se tuo­tiin pai­kal­le sä­keis­sä. Sitä tar­vit­tiin ison tak­ka­muu­rin ja hel­lan al­le. Be­to­niin käy­tet­tä­vä hiek­ka on maa­il­mas­ta lop­pu­mas­sa, ja sik­si ha­lu­sin mi­ni­moi­da sen mää­rän.

Ma­te­ri­aa­lit ovat uu­siu­tu­via niin pit­käl­le kuin mah­dol­lis­ta.

– Tär­kein aja­tus mi­nul­le on ol­lut ra­ken­taa mah­dol­li­sim­man pit­käi­käi­nen tu­le­vai­suu­den talo, joka pa­lau­tuu kier­toon, kun sen elin­kaa­ri on lo­pus­sa.

Saa­ra Huo­vi­nen