Vesa Penttilä
Kuntavaalikauden viimeinen valtuuston kokous päättyi maanantaina Maskussa viiden aloitteen ruuhkaan.
Susanna Lehtojärvi (kok.) luki kaksi aloitetta, joiden allekirjoittajina oli myös muutamia muita kokoomuslaisia. Aloitteissa esitettiin aloiteoikeuden myöntämistä Maskun nuorisovaltuustolle kunnanvaltuuston kokouksissa ja Etelä-Karjalan mallin käyttöönottoa lainvastaisiin tekoihin puuttumiseksi Maskun kouluissa.
Mauri Halme (kok.) esitti, että Kurittulan entisen koulun seinälle sijoitetulle kuvanveistäjä Jarkko Rothin suunnittelemalle reliefille etsittäisiin uusi paikka. Nykyisin teos on varastoituna kunnan varikolla.
Esa Hietasen (vas.) ja Tiina Hurmeen (vas.) aloitteessa ehdotettiin, että kunta perustaisi maskulaisten käyttöön viljelypalstoja kanta-Maskuun, Lemuun ja Askaisiin.
Jyrki Alastalon (ps.) ja Susanna Lehtojärven aloitteessa esitettiin palvelulupauksen määrittelemistä niin, että kunnan viranomaiset sitoutuvat sovitussa ajassa vastaamaan kuntalaisten yhteydenottoihin.
Valtuusto hyväksyi kunnan viime vuoden tilinpäätöksen, joka oli vajaat 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Viime vuoden jälkeen kunnan taseessa oli ylijäämää lähes 4,3 miljoonaa euroa.
Valtuusto hyväksyi perusturvakuntayhtymä Akselin hallintosäännön päivityksen ja viime vuoden tilinpäätöksen. Jäsenkuntien maksuosuudet nousivat edellisvuodesta viitisen prosenttia.
Maskun Vesihuolto Oy lyhentää kunnalta vuonna 2016 saamaansa 4,4 miljoonan euron lainaa 1,5 miljoonalla eurolla. Kunnan korkotulot alenevat vuositalolla noin 30 000 euroa. Valtuusto hyväksyi ylimääräisen lyhennyksen ja alensi kunnan lainanottovaltuutta 1,5 miljoonalla eurolla.
Valtuusto täsmensi vuoden 2019 päätöstään, joka koski asunto-osakeyhtiö Silmulammen vuokra-asuntokannan luovutusta. Kunta antaa 100-prosenttisen omavelkaisen takauksen Kunta-aravat Oy:n 838 000 euron lainalle, jonka yhtiö nostaa Kuntarahoitus Oyj:ltä.
Valtuusto hyväksyi rakennusjärjestyksen uudistuksen, konserniohjeen ja hallintosäännön muutoksen.
Valtuusto lisäsi keskusvaalilautakunnan varajäsenten määrää viidestä kahdeksaan. Uusiksi varajäseniksi tulivat Taru Liimatta, Marko Salmivirta ja Henri Aulio.