Saara Huovinen
Vesimaksuihin on tulossa korotus Kustavissa. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vesi- ja viemäriliittymien perusmaksuja korotetaan 20 eurolla liittymää kohti. Veden käyttömaksut pysyvät ennallaan. Uudet maksut on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2027 alusta lukien.
Kunnan vesihuoltoverkosto vaatii lähitulevaisuudessa runsaasti kunnostustöitä, eivätkä nykyiset vesimaksut riitä kattamaan tulevien saneeraustöiden edellyttämien investointien tarvetta.
Lisäksi vesihuollon talouden tasapainottaminen edellyttää aikaisempien vuosien investointien tekemiseksi otetun velan vähentämistä. Vesihuoltolain mukaan maksujen tulee pitkällä aikavälillä kattaa sekä toiminnan kustannukset että investoinnit.