Yritystukia Varsin Hyvä ehdottaa Vakan alueella kolmelle ja koko alueellaan seitsemälle taholle.
Varsin Hyvän hallitus teki vuoden ensimmäiset päätökset yleishyödyllisistä hankkeista ja yritystuista uudella kokoonpanolla. Hallitus puolsi seitsemää yleishyödyllistä hanketukea ja seitsemää yritystukea. Hankkeista viisi osuu Vakan levikkialueelle ja yritystukea myönnetään levikkialueella kolmelle.
Varsin Hyvä puoltaa hanketta, jossa Maskun, Nousiaisten ja Mynämäen kunnat hankkivat Akselireitille opasteita, viitoituksia ja asennustyön. Kyseessä on Leader- ja kuntarahoituksella toteutettava pyörämatkailun yleishyödyllinen investointihanke.
Toinen puollettava hanke on SPR Nousiaisten osaston kenttäkeittimen hankkiminen yhteiskäyttöön. Varsin hyvä puoltaa myös Livonsaaren kyläyhdistyksen hanketta Livonsaaren seurantalon jätevesijärjestelmän uudistamisesta.
Kuhankuono Latu ja Polku on hakenut hanketukea Topoisten Polku-hankkeeseen. Hanke on jaettu kahteen osioon: laavun ja tulipaikka-alueen kunnostamisen ja kehittämiseen ja luontopolun perustamiseen ja merkitsemiseen opastauluin.
Naantalin Teatteriyhdistys kaipaa tukea 160 hengen katsomon rakentamiseen Naantalin Raatihuoneen pihalle.
Varsin Hyvä puoltaa lisäksi myös hankkeita Ruskossa ja Paimiossa.
Yritystukia Varsin Hyvä puoltaa Vakan levikkialueella tekstiilialan yrityksen markkinoinnin kehittämiseen Naantalin Rymättylään, ruovikoiden tuotekehityshankkeelle Maskuun sekä kulttuurikohteiden ja luontoretkien opastuspalveluihin Nousiaisiin.
Yritystukia kaikkiaan seitsemälle hankkeelle, joista viisi on kehittämistukea, yksi käynnistystuki kokoaikaiseen yritystoimintaan ja yksi investointituki konehankintaan.
Lopulliset päätökset yritys- ja hanketuista tekee Lounais-Suomen elinvoimakeskus hankkeiden laillisuustarkastuksen jälkeen.