Arkisto / Sari Honkasalo
Poliisilla oli runsaasti tehtäviä viime viikolla Vakka-Suomessa. Uudessakaupungissa poliisi tutkii törkeän varkauden yritystä ja tavoitti useita päihtyneitä kuljettajia liikenteestä.
Tiistai-iltapäivällä Uudessakaupungissa Tyrnikujalla murtauduttiin asuntoon. Asunnosta ei anastettu mitään, mutta autokatoksesta anastettiin moottorisaha. Poliisi tutkii asiaa törkeän varkauden yrityksenä.
Perjantaina poliisi sai ilmoituksen Uudessakaupungissa Vanhatiellä ulosajaneesta traktorimönkijästä. Mönkijän kyydissä ollut nuori kertoi kuljettajan väistäneensä peuraa, minkä seurauksena mönkijä oli suistunut ojaan katolleen. Kuljettaja puhalsi kello 22.55 aikaan noin 2,1 promillea ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Ulosajossa loukkaantunut kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänet kuljetettiin jatkohoitoon.
Lisäksi poliisipartio havaitsi perjantai-iltana Uudessakaupungissa Koulukadulla yksisuuntaista katua väärään suuntaan menevän auton ja pysäytti auton Rantakadulle. Kuljettajana ollut mies puhalsi iltakahdeksan aikaan noin 0,7 promillea ja myöhemmin tarkkuusalkometriin noin 0,59 promillea. Miehelle annettiin sakko rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.