Jenni Kylänpää
Uudenkaupungin kaupunginhallitus päätti maanantaina lakkauttaa hallintosihteerin ja hallintoasiantuntijan vakanssit ja perustaa 1.1. alkaen näistä tehtävistä yhdistetyn hallintosuunnittelijan vakanssin. Tehtävien yhdistämisellä kaupunki säästää yhden henkilötyövuoden henkilöstömenoissa.
Hallintosihteerinä työskentelevä Eeva Nummi on antanut suostumuksensa hallintosuunnittelijan tehtävään, ja hänellä on tehtävään vaadittu osaaminen.
Hallintoasiantuntijan tehtävä vapautui viime vuoden lokakuussa, mutta tehtävä jätettiin täyttämättä, jotta tehtävät olisi mahdollista uudelleen järjestää. Osa hallintoasiantuntijan tehtävistä siirrettiin hallintosihteerille.
Hallintosuunnittelija toimii muun muassa kaupunginjohtajan sihteerinä ja koordinoi ja kehittää hallinnon sujuvuutta ja hallintopalvelujen toimintaa ja päätösvalmistelua talous- ja hallintojohtajan kanssa.