Uusi metsästysvuosi alkoi elokuun alussa, ja eri riistalajien metsästysajat alkavat porrastetusti. Ensimmäinen suurempia metsästäjämääriä keräävä ajankohta oli 10.8., jolloin alkoi kyyhkynmetsästys.
Sorsastuskausi käynnistyy 20.8. klo 12, ja poliisi tekee muiden viranomaisten kanssa aloitusviikonloppuna tehostettua erävalvontaa koko maassa.
Vilkkain metsästysajankohta osuu auringonlaskun tietämille. Usein viimeiset laukaukset ammutaan lähes pimeässä taivaan tai veden kajoa vasten, jolloin riistaeläimen tunnistaminen perustuu pelkästään eläimen silhuettiin, ja saaliiksi päätyy niissä olosuhteissa myös rahoitettuja lintuja. Valvonnan kohdentaminen alueellisesti vilkkaimmille metsästyspaikoille ennen auringonlaskua on perusteltua, poliisi tiedottaa.
Luonnonvarakeskuksen tilastojen ja Suomen Riistakeskuksen mukaan vuonna 2021 riistanhoitomaksun maksoi yli 300 000 metsästäjää. Heistä noin 197 000 kävi metsällä. Väkilukuun suhteutettuna määrä on korkea verrattuna muihin Euroopan maihin.