Sadonkorjuu on tänä vuonna Proagrian arvioiden mukaan 1 -2 viikkoa jäljessä normaalista.
Arkisto / Saara Huovinen
Sadonkorjuukauden sää on ollut epävakainen, ja sateet ovat keskeyttäneet puinteja moneen otteeseen. Myös sadon valmistuminen on viivästynyt, koska elokuussa oli vain harvakseltaan toivottuja aurinkoisia poutapäiviä, todetaan Proagria-keskusten tämän kauden viimeisessä kasvutilannetiedotteessa.
Puinnit ovat vielä kesken, ja sadonkorjuu on arvioiden mukaan 1–2 viikkoa jäljessä normaalista. Eniten on puimatta kevätrapsia ja -rypsiä, härkäpapua ja kevätvehnää. Sateet ovat vaikeuttaneet myös perunan korjuuta ja siirtäneet sokerijuurikkaan nostojen aloitusta.
Proagriassa arvioidaan kasvukauden Suomessa olleen kuitenkin kokonaisuutena varsin suotuisa ja satonäkymät ovat hyvät, sillä sateita saatiin riittävästi eikä koettu voimakkaita hellejaksoja kuten Euroopassa laajoilla alueilla.
Puintien venymisen vuoksi riski sadon laadun heikentymiselle on ollut suuri. Viimeisissä puinneissa puintikosteudet ovat olleet korkeita, mikä on lisännyt merkittävästi kuivauskustannuksia nykyisen korkean polttoöljyn hinnan aikana. Osa vielä puimatta olevasta alasta voi jäädä korjaamatta kokonaan, jos sateet jatkuvat.
Kevätviljoista ohran ja kauran puinnit ovat pisimmällä, ja alasta on koko maassa puituna 85 prosenttia. Kevätvehnän alasta 67 prosenttia on saatu korjattua. Syysvehnän ja -rukiin puinnit saatiin pääosin valmiiksi elo-syyskuun vaihteessa.
Herneen puinnit ovat valmistuneet pääosassa maata. Hernekasvustot ovat kärsineet sateisessa säässä, kasvustoa on ollut laossa paljon ja pahimmilla alueilla alimmat palot ovat jo itäneet. Härkäpapua on korjaamatta vielä noin 40 prosenttia.
Kevätöljykasvien korjuu on edennyt pisimmälle Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla, mutta esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla niiden korjuussa ollaan vasta alussa. Keskimäärin kevätrapsista on korjattu noin 30 prosenttia ja kevätrypsistä vähän vajaa 50 prosenttia alasta.
Kevätviljojen satonäkymät ovat olleet pitkin kasvukautta syysviljoja paremmat. Syysviljat kärsivät kevään kovassa kuivuudessa ja myös talvi harvensi kasvustoja. Kevätviljoille kasvukausi oli armeliaampi ja pelastavat sateet kesäkuussa saapuivat juuri ja juuri ajoissa.
Tähän mennessä korjattujen ohran, kauran ja kevätvehnän sadot ovat olleet keskimääräistä parempia ja myös sadon laatu on ollut hyvä. Hehtolitrapainot ovat olleet viime vuosia korkeampia, mutta valkuaispitoisuudet matalampia.
Markkinatilanteen ja kustannuspaineen takia viljelyä todennäköisesti keskitettiin hyväkuntoisille peltolohkoille ja epävarmimmat lohkot jätettiin pois tuotantokasvien viljelystä. Viljelyssä oli myös uusia satoisampia, joskin myöhäisiä lajikkeita.
Säilörehunurmet kasvoivat hyvin. Rehunurmista on korjattu kolmas sato noin puolelta alasta, ja näyttää siltä, että joillakin tiloilla päästään korjaamaan vielä Suomen olosuhteissa harvinainen neljäs sato. Kokonaissadon määrä on ollut keskimääräistä parempi ja sadon laatu on ollut hyvä.
Perunan korjuukausi alkoi elo–syyskuun vaihteessa. Viime viikkojen runsaat sateet uhkaavat heikentää peltojen kantavuutta ja osa perunoista voi jäädä maahan korjaamatta. Sadosta ennakoidaan keskimääräistä.
Sokerijuurikkaan nostot ovat alkaneet. Sokerijuurikas on kasvanut hyvin ja tasaisesti kasvukauden olosuhteissa. Sato arvioidaan keskimääräistä paremmaksi, joskin sokeripitoisuudet ovat matalahkoja runsaasti sateita saaneilla alueilla.
Sadonkorjuun viivästyminen ja runsaat sateet ovat vaikeuttaneet syyskylvöjen tekemistä. Syysrukiin kylvöalan ennakoidaan pienenevän 10 prosenttia ja syysvehnän lähes 20 prosenttia viime kauteen verrattuna. Eniten alat pienenevät Varsinais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla.
Syysöljykasveja saatiin kylvöön lähes suunnitellusti, mutta etenkin Varsinais-Suomessa ala pienenee noin 30 prosenttia viime kaudesta.
Syysviljojen orastuminen ja syysöljykasvien taimettuminen on ollut hyvää riittävän kosteuden ansiosta. Tuholaisista ei ole juurikaan ollut ongelmia.
Syysmuokkaukset ovat edenneet vasta vähän sadonkorjuun viivästymisen ja runsaiden sateiden takia sekä mahdollisesti myös polttoaineen korkean hinnan vuoksi. Valtaosa peltoalasta jää sängelle tai kerääjäkasville talven ajaksi, ja keskimäärin vain vajaa 20 prosenttia alasta kevytmuokataan tai kynnetään syksyllä.