Rajavartiolaitoksen toisen ulkovartioaluksen ensimmäisen teräslevyn leikkaus tehtiin 3.12.
Meyer Turku
Laivoja rakennetaan myös Ugin Työveneellä.
Rajavartiolaitoksen Meyer Turulta tilaamien kahden uuden vartiolaivan valmistuminen etenee. Tämän viikon tiistaina aloitettiin jälkimmäisen, vuonna 2026 valmistuvan aluksen tuotanto. Laivanrakennusperinteiden mukainen tuotannonaloitusseremonia järjestettiin Baltic Operatorin telakalla Gdanskissa.
Rajavartiolaitos valitsi vuonna 2021 järjestetyssä tarjouskilpailussa laivojen toimittajaksi Meyer Turku Oy:n, joka vastaa laivojen rakennuttamisesta Puolassa ja Uudessakaupungissa Työveneellä.
– Kaksi laivaa kattava projektimme on saavuttanut merkittävän etapin, kun toisenkin aluksen tuotanto on nyt päästy käynnistämään, Ulkovartiolaivat rakennetaan pitkäaikaisten kumppanitelakoidemme tiloissa Meyer Turun projektijohdossa ja laatuvaatimustemme mukaisesti, sanoo Meyer Turun varatoimitusjohtaja Tapani Pulli.
Rajavartiolaitoksen suorituskyky avomerellä perustuu merkittäviltä osin monitoimisten ulkovartiolaivojen jatkuvaan operointiin ja valmiuteen. Ulkovartiolaivat ovat merellä noin 330 vuorokautta vuodessa.