Parhaillaan etsitään mukaan yrityksiä
Mynämäessä järjestetään tammikuussa ensimmäistä kertaa nuorille suunnatut kesätöiden ja tet-paikkojen löytämiseen tarkoitetut messut.
Messuja ovat järjestämässä yhteistyössä Mynämäen Yrittäjät ry sekä Mynämäen kunta. Kunnalta mukana messuja suunnittelemassa ovat olleet Laurin koulun ja Mynämäen lukion opinto-ohjaajat ja rehtorit sekä sivistysjohtaja ja elinvoimajohtaja.
Kesätyömessujen on tarkoitus yhdistää koululaiset ja yritykset keskenään. Tavoitteena on myös madaltaa nuorten kynnystä lähteä etsimään kesätyö- tai tet-harjoittelupaikkaa rohkeasti eri yrityksistä.
Toisaalta messuilla halutaan myös tuoda yritykset lähemmäs nuoria ja nuorten maailmaa. Keskustelut työnantajien kanssa antavat nuorille tärkeää harjoitusta työnhausta, kehittävät heidän työelämätaitojaan ja laajentavat heidän verkostojaan. Kohtaamiset kasvokkain ovat kaiken keskiössä näillä messuilla.
Yläkouluikäisten tet-harjoittelujaksot ovat työhönoppimisjaksoja, joissa nuori pääsee tutustumaan työarkeen ja työympäristöön. Parhaimmillaan tet-jakso voi herättää nuoressa oivalluksen. jonka kautta hän löytää oman ammatillisen mielenkiinnonkohteensa ja osaa lähteä rakentamaan urasuunnitelmiaan ja opintopolkuaan sitä kohti.
Yrityksille taas nuoret tarjoavat raikkaan tuulahduksen uuden sukupolven näkökulmiin ja maailmaan. Tapahtuman järjestäjät kannustavat yrityksiä rohkeasti tarjoamaan tet- ja kesätyöpaikkoja nuorille ja myös hyödyntämään nuorten tuoreita ajatuksia työelämän muutoksissa.
Tet-jaksot ovat palkattomia työelämään tutustumisjaksoja, jotka ovat osa yläkoulun opinto-ohjelmaa. Kesätyöt taas ovat työsopimuksella sovittuja työsuhteita nuoren ja työnantajan välillä.
Nuorten kesätyömessut järjestetään Laurin koululla tiistaina 14.1.2025 klo 11–14.
Yritykset voivat käydä ilmoittamassa itsensä mukaan messuille osoitteessa:
https://link.webropol.com/s/nuortenrekrymessut.