Saara Huovinen
Kustavissa on saatavilla vettä yleiseen käyttöön vapaasti Sale Kustavin kiinteistön ulkoseinästä. Mahdollisuutta on käytetty muun muassa kanisteritäyttöön, kasteluun, veneilijöille ja karavaanareille. Sale Kustavi on pyytänyt kunnalta vapautusta jätevesimaksusta siten, että ulkovesipisteen kulutuksesta ei peritä jätevesimaksua.
Pyynnön perusteluissa todetaan, ettei tämä vesi missään olosuhteissa joudu kiinteistön viemäriverkostoon eikä siten kunnan jätevesijärjestelmään, ja jätevesimaksun perusteena tulisi olla kiinteistössä viemäriin johdettu jätevesi.
Ratkaisuehdotuksena Turun Osuuskauppa on valmis omalla kustannuksellaan asentamaan ulkovesipisteeseen erillisen vesimittarin, jolla kyseinen vedenkulutus voidaan mitata ja erottaa muusta kiinteistön vedenkulutuksesta. Rakennuslautakunta hyväksyi Sale Kustavin pyynnön edellyttäen, että ulkovesipisteen vedenjakelua varten perustetaan oma kulutuspiste, erotetaan muusta vedenkulutuksesta ja asennetaan vesimittari mittamaan kyseessä olevan pisteen vedenkulutusta.