Taivassalon kunta käynnistää tarjouskilpailun Hakkenpään alueen vuokraamisesta tai ostamisesta joko kokonaan tai osissa. Vuokra-ajan tulee olla vähintään kymmenen vuotta.
Saara Huovinen
Taivassalon kunta käynnistää tarjouskilpailun Hakkenpään alueen vuokraamisesta tai ostamisesta joko kokonaan tai osissa. Vuokra-ajan tulee olla vähintään kymmenen vuotta. Hakkenpään satama-alueen pitkäaikaisen vuokraamisen päätyttyä kunta haluaa tarjota eri toimijoille mahdollisuuden esittää toiminnasta ajatuksensa.
Tarjouksen jättäviltä edellytetään toimintasuunnitelmaa alueen tulevasta käytöstä ja toiminnoista sekä tarjoamansa kokonaisvuosivuokran tai ostohinnan esittämistä. Voittavan tarjouksen toiminnallisuusesitykset voidaan huomioida käynnistymässä olevassa kaavoituksessa.
Tarjouksien arvioinnissa kriteereinä käytetään sekä hintaa että palveluiden laajuutta, laadukkuutta ja monipuolisuutta, ja eduksi katsotaan vastaavien palvelukokonaisuuksien aiempi menestyksellinen hoitaminen.
Vuokra-alueella saa lähtökohtaisesti järjestää pienvenekeskustoimintaa, veneiden telakointia, kunnostamista ja säilytystä sekä muuta vesistömatkailua, matkailua ja ravintola-alaa palvelevaa toimintaa ja niihin liittyviä toimintoja.
Alueella sijaitsee Taivassalon kunnan omistamat entinen sahahalli, vanha sahan mittakoppi, joka on muutettu vierasvenesataman saunaksi sekä polttonestesäiliöiden katos. Alueella on tällä hetkellä myös pressuhalli, joka poistetaan alueelta.
Vuokra-alueeseen eivät sisälly Varsinais-Suomen hyvinvointialueen käytössä oleva kalustevarasto ja sen edessä oleva veneen pistolaituri. Vuokranantaja omistaa kaikki vuokra-alueella olevat rakennukset ja laitteet pois lukien ponttonilaiturit.
Tuleva toimija voi esittää rakennuksiin toimintoja. Toimija voi myös esittää alueelle lisäksi muuta toimintaa erikseen päätettävien pakollisten perustoiminnallisuuksien lisäksi. Toiminnot tulee taata koko vuokra-ajalle vähintään koko vuokra-ajan kesäkausiksi toukokuun alusta syyskuun loppuun.