Metsästysseura Otson soppatykki kävi kuumana Aseman joulu -markkinoilla.
Metsästysseura Otso
Aliskulman kyläyhdistys järjesti perinteiset Aseman joulu -markkinat sunnuntaina Nousiaisten Vanhalla Asemalla. Väkeä oli paikan päällä runsaasti jo ennen tilaisuuden alkua, joten tapahtuma oli melkoisen odotettu. Markkinoilla oli mahdollisuus tehdä jouluisia ostoksia, herkutella kahvion antimilla tai vain nauttia lämminhenkisestä joulun tunnelmasta.
Metsästysseura Otso oli myös paikan päällä tarjoamassa peuranlihakeittoa vapaaehtoista maksua vastaan, josta saadut rahat ohjattiin suoraan Ukrainaan Pro Ukrainan kautta. Lämmin keitto maistui vierailijoille, vaikka lounaasta oli kulunut vain tovi. Toki joukossa oli myös heitä, jotka olivat kylläisiä mutta halusivat kuitenkin tukea hanketta.
– Halusimme osoittaa omalla pienellä panoksellamme joulumieltä markkinoilla kävijöille tarjoamalla peurakeittoa ja toivoimme toki, että saamme lahjoituksena hankittua muutaman kamiinan Ukrainaan, jossa niiden tarve on todellinen, kertoi MS Otson Jesse Mattila.
– Yhden kamiinan hinta materiaaleineen, kokoonpantuna ja Ukrainaan toimitettuna maksaa 188 euroa. Saimme kasaan viiden kamiinan hinnan, joten emme voi olla muuta kuin tyytyväisiä, jatkaa Mattila.
Paikalle oli saatu Ukrainaan toimitettavan kamiinan mallikappale Salossa toimivalta Stremetiltä. Valmistaja Stremetin mukaan ensi viikolla on lähdössä seuraava rekallinen kamiinoita Ukrainaan ja se ehtii vielä jouluksi perille.