Arkisto / Inka Laaksonen
Erilaisia joulukuusia löytyy suomalaiskodeista paljon: pieniä tai suuria, aitoja tai muovisia, joulukuusiksi kasvatettuja tai lähimetsästä kaadettuja.
Jos jouluvalmistelija pohtii aidon tai muovisen kuusen välillä, on valinta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) mukaan ympäristötietoiselle selvä.
– Aito kotimainen joulukuusi on useimmille monin tavoin paras valinta. Aito suomalainen kuusi on kasvanut Suomessa, ja ympäristökuormitukset tulevat pääosin kuusen kuljetuksesta ja käsittelystä. Muoviset kuuset taas ovat fossiilisista raaka-aineista tehtyjä koristeita, jotka on tuotettu kaukana Suomesta, MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola kommentoi.
Aidoista kuusista ekologisin on vapaana luonnossa kasvanut. Varsinkin tiheässä kasvaneesta kuusitaimikosta voi kuusen kaataa hyvällä omatunnolla.
Kuusiryppään harvennus yleensä parantaa viereisten puiden elinolosuhteita, ja niiden poistaminen tulisi ajankohtaiseksi lähitulevaisuudessa. Päästöjä syntyy käytännössä vain mahdollisesta kuusen kuljetuksesta.
Aitoja joulukuusiksi viljeltyjä puita myydään nykyään ympäri Suomea. Joulukuusikasvattajan kuusi on takuuvarma joulutunnelman luoja myös niille, joilla lähimetsän kuusiapajille ei ole asiaa.