Arkisto
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n ja kuntien liikuntatoimien järjestämä Liikkuen läpi vuoden -kampanjakokonaisuus on päättynyt.
1.9.–30.11. järjestetyn Liiku syksyllä -kampanjan teemana oli jaksamisen ja mielenterveyden tukeminen luonnossa liikkumalla. Eniten kilometrejä kertyi pyöräilystä, kävelystä, sauvakävelystä ja juoksusta.
Kampanjassa oli mukana 41 kuntaa, jotka kilpailivat neljässä sarjassa. Kuntatulokset perustuvat asukaslukuun suhteutettuihin kilometreihin.
Alle 5000 asukkaan sarjan voitti Kustavin kunta, jossa killometrejä kertyi yhteensä 16 570. Asukaslukuun suhteutettuna se on 17,52 kilometriä asukasta kohden. Samassa sarjassa kolmanneksi sjoittui Vehmaa ja viidenneksi Taivassalo.
Suurten kaupunkien sarjan toiseksi sijoittui Naantali. Uusikaupunki sijoittui neljänneksi yli 10 000 asukkaan kuntien sarjassa.
Kolmen kampanjan aikana lounaissuomalaiset liikkuivat yhteensä yli kaksi miljoonaa kilometriä, joista syksyn päätöskampanjassa liikuttiin 577 002 kilometriä.
Kampanjan tavoitteena oli innostaa kaikenikäisiä ja -tasoisia liikkujia liikkumaan matalalla kynnyksellä itselle sopivilla tavoilla, sekä kerryttämään kilometrejä oman kunnan kuntakisaan.