Ensi vuoden alussa aloittava in house -yhtiön tavoitteena on hoitaa tammikuun palkat.
Valtakunnallisesti merimetson pesimäkanta pieneni
Entiselle HR-päällikölle ihmiset ovat kaikki kaikessa. Hakkenpään After Sail -ravintolasta tuttu Marika Fyhr-Elonen aloitti Taivassalon kunnan henkilöstö- ja hallintoasiantuntijana elokuussa.
Nuorten huolet ja toiveet kuuluviin Taivassalossa, Vehmaalla ja Kustavissa
Aikuisten sarjassa Taivassalon VPK oli toinen. Kumpikin joukkue pääsee kansainväliin kilpailuihin ensi kesänä.
Yli 90 osallistui Liiku Taivassalossa -hankkeen järjestämiin testeihin.
Lähiruokapäivän valtakunnallisessa päätapahtumassa nähtiin, että Vakka-Suomessa hallitaan niin juuret kuin uudet innovaatiotkin.
Veteraanikeräysperinne on jatkunut kunnassa pitkään ja tuotto on ollut hyvä.
Henkilökunta käy tarvittaessa asiakkaan kotona tai Vehmaan ja Taivassalon sote-pisteissä.
Vakka-Suomen Sanomat