Vehmaan seurakunta on saanut noin vuosi sitten defibrilaattorin eli sydäniskurin lahjoituksena Vehmaan kunnan vanhus- ja vammaisneuvostolta. Nyt seurakuntatalon remontin valmistumisen jälkeen sydäniskuri on kiinnitetty pääsisäänkäynnin viereen.
Vehmaan hallitus käsittelee remontin toteuttamista ensi maanantaina.
Uudenkaupungin ympäristö- ja lupalautakunta myönsi Suomen Kiviteollisuus Oy:lle ympäristöluvan ja maa-aineluvan olemassa olevan toiminnan jatkamiseksi Vehmaan Uhlussa.
Montuista otettiin aikoinaan hiekkaa Kustavintien rakentamiseen. Pehmeäpohjainen ja matalavauhtinen rata sopii erityisesti lapsille ja nuorille.
Maastoliikennelupa on haettu lapsille ja nuorille suunnatulle pienimuotoiselle, sorakuopassa sijaitsevalle crossiradalle.
Kokoomuksen ja vasemmistoliiton ehdokkailla oli kuntavaaleissa tasatuloksia.
Vihreiden kannatus harppasi eteenpäin edellisistä aluevaaleista.
Kahdessa puolueessa jännitetään arvontaa. Katso kaikki äänet
Vehmaan kunta hakee ostajaa vanhalle Lahdingon kyläkoululle suljetulla kaksivaiheisella huutokauppamenettelyllä, jonka ensimmäinen vaihe päättyy 6. kesäkuuta.
Taivassalon avajaisia vietetään perjantaina, Kustavissa huhtikuun lopulla. Ohjaamo tarjoaa monialaista tukea 16–29-vuotiaille nuorille.
Kuluvan vuoden lakisääteiset maksuttomat rintasyöpäseulonnat toteutetaan Vakka-Suomen Uudenkaupungin, Pyhärannan, Kustavin, Taivassalon, Vehmaan ja Laitilan kuntien alueen asukkaille poikkeuksellisesti Turussa. Poikkeusjärjestelyn syynä on valtakunnanlaajuinen pula rintasyöpäseulontojen tuottajista.
Kuvanveistäjän ja toimintaterapeutin työt yhdistävä Sofia Saari pysähtyi Vehmaalle ja yllättyi iloisesti.
Vakka-opiston kädentaitajat pystyttivät kevätnäyttelyn Vehmaan kirjastoon.
Vakka-Suomen Sanomat