Mynämäen kunnanviraston auditorio ei ole juuri koskaan ollut niin täynnä kuin se oli perjantaina Lounaismaan kansallispuistohankkeesta pidetyssä yleisötilaisuudessa. Asioista myös käytiin kovaa sanallista vääntöä, sillä maanomistajia epäilyttää se, millä tavalla mahdollinen kansallispuisto rajoittaisi sen viereisten maa-alueiden käyttöä tulevaisuudessa.
Jos et tiedä, millainen on automaattinen dinonkesyttäjä tai surusieppari, niin kannattaa käydä katsomassa Mynämäen kirjastosalin hyllyille ja ikkunaan huhtikuun ajan esille asetettua lasten taidenäyttelyä.
Laurin koulun ruokalassa Varsinais-Suomen Yrittäjien viestintäpäällikkö Suvi Uusitalo-Sirenin tentattavana olivat Kai Keppola (vas.), Olavi Konttila (sd.), Kalle Aerikkala (vihr.), Aarne Lehtonen (kesk.), Annukka Kaatrasalo (kd.), Anne Mäkisalo (kok.) sekä Markus Ylis-Junttila (ps.).
Pirkat vei jatkopaikan suoraan kolmessa ottelussa.
Hyväntekeväisyyskonsertti tuo raha-apua nuorten tukemiseen.
Lähimmät palvelupisteet Raisiossa ja Turussa
Maakunnan kärkikymmenikössä Taivassalo, Mynämäki ja Vehmaa.
Miekat heiluivat lajinäytöksessä avointen ovien tapahtumassa.
Joukkue tarvitsee nyt kolme voittoa peräkkäin.
Tuplamestariksi painin alle 20-vuotiaiden SM-kisoissa otellut Rusi on kotiutunut hyvin Kuortaneelle.
Mynämäkeläiset ovat saaneet keskiviikosta lähtien äänestää, mihin käytetään osallistuvaan budjetointiin varattu 10 000 euron määräraha. Kunnanhallitus päättää toteutettavan kohteen eniten ääniä saaneista huhtikuun kokouksessaan.
Ratkaisu syntyi vasta jatkoajalla.
Vakka-Suomen Sanomat