Lokalahtelaiset Henna-Maija ja Veijo Vesola joutuivat pakon sanelemina tyytymään digilehteen, kun varhaisjakelu ei enää tuonut printtilehteä perille. Nyt he eivät enää vaihtaisi takaisin.
Kallioiden lakialueet eivät järin korkeita ole.
Lähi-Tapiola Länsi-Suomi lahjoittaa kunnille kaikkiaan 140 000 euroa.
Korihait joutui turvautumaan liikaa yksilötaitoon.
Vauhdikkaimmat tanssit jätettiin sisätiloihin ihan siltä varalta, että torin tanssikivetys olisi liian liukas.
Uralle Ukiin -tapahtuma keräsi torstaina reilut 80 Turun Ammattikorkeakoulun opiskelijaa tutustumaan kaupunkiin.
Uimahalli on käynnistänyt toimintansa kokonaisuudesta ensimmäisenä. Liikuntahallin puolella ensimmäinen peli mittavassa, liigatason pelaamisen mahdollistavassa salissa otellaan keskiviikkona 5.3.
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetystä tapahtumasta jätettiin pääasiassa vain hyvää palautetta, erityisesti siksi, että tapahtumassa kaikki oli maksutonta.
Vakka-Suomen Sanomat