Pakkaostokokeet ovat osa lakisääteistä ehkäisevää päihdetyötä.
Muualla Ugissa sekä Naantalissa omakustanteinen rokotussuositus.
"Koskin samaa esinettä, jota esi-isäni on koskenut. Pääsin suoraan 11 sukupolven taakse."
Tutkija Marja Tanhuanpää kävi läpi Uudenkaupungin kirkkojen salaisuuksia. Jos tavallisessa varastossa on tavaraa 50 vuoden ajalta, kirkkojen kellareissa ja kellotapuleissa sitä löytyy 500 vuoden ajalta.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Runkosarjan päätöspeli päättyi jatkoaikatappioon.
Vaihtovuosi antoi vahvan englannin, mutta opiskelu ruotsiksi Åbo Akademissa vielä mietityttää
Vesi- ja viemärijohtojen sijainti estää aiemmin valitulle paikalle rakentamisen kaupunginlahden rannalla Ugissa.
Kyseessä on uusi toiminta, ja materiaaleja vastaanotetaan yhteensä alle 50 000 tonnia vuodessa.
Vakka-Suomen Sanomat